Maanantai 08.02.2010 19:57
Pakko vielä postata pari kuvaa taannoiselta blogiristeilyltä, kun sain tänään myös Desthean kamerasta kuvia. Yllä kuva aivan risteilyn alkumetreiltä, taidettiin tuossa vaiheessa olla vielä Helsingin satamassa. Kuohuvaa juodessa tosiaankin alkaa muikistella huomaamattaan, kuten Stella on muutamaan otteeseen todennut.

Kävin muuten risteilyviikolla kampaajalla, ihan vain siistimässä hieman mallistaan kasvanutta leikkausta. Otsatukka taisi menettää turhan paljon pituutta, kun tuossa yllä olevassa kuvassakin muistutan (omasta mielestäni) lähinnä ala-asteikäistä. Toisaalta tässä mallissa sopivan ja liian pitkän otsatukan ero on hiuksenhieno, ja näin ollen sopivan mittainen otsis muuttuu turhan pitkäksi jo muutamassa viikossa. Alan ehkä harkita jälleen otsatukan kasvattamista pois…
Toinen kuva sitten Monkin ihanista raitakiilakoroista, jotka jätin kauppaan epäsopivien kokojen takia – huolimatta runsaan 12 euron hinnasta. Harmittaisi muuten rutkasti enemmän, ellen olisi kohdannut Thelmoja. Niillä pystyy sentään jopa kävelemään, mikä tuli testattua messuilla viikonloppuna. Muutaman tunnin käyskentelyn jälkeen vasta alkoi päkiöissä tuntua. Ja ovat muuten superlämpimät!

On ne vaan niin nätit!
Nyt takaisin töiden pariin, erään mainostoimiston nettisivuprojekti pitäisi saada keskiviikkona julkaistua ja vielä on yhtä sun toista tehtävää. Huomenna aamuksi varastohommiin, ehkä keskiviikkonakin, ja sitten ainakin viikko kotosalla. Mielenkiintoisia asioita edessä, kohta taatusti jo jännittää.
(Kuvat © Desthea.)
Apulanta – Kuutio (kuinka aurinko voitettiin) [2008]
Sunnuntai 31.01.2010 22:59
Terkkuja Tukholmasta! Väsyttää ihan hulluna, vaikka kumpanakin yönä tuli sentään jonkun verran nukuttua. Ruokaa on mätetty oikein kunnolla: kaksi buffet-illallista, kaksi aamiaista. Söin hetki sitten nuudeleita ja avokadoa, tuntui jokseenkin köyhältä sapuskalta kun parina aamuna on saanut tankata mm. tällaisella setillä:

Illallisilla oli aina niin karmiva nälkä, ettei herkkuruokien kuvaamista muistanut edes ajatella. Mä en tainnut reissulla oikein muuta syödäkään kuin matkan hintaan kuuluvat ruuat, mitä nyt hytissä saattoi vähän napostella karkkia. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä ostin muuten tosi vähän karkkia, sen sijaan hullaannuin viineihin ja täytinkin meidän viinivarastoa neljällä punaviini- ja yhdellä valkoviinipullolla.

Tukholma oli kaunis kuten yleensä. Pakkasta oli kymmenisen astetta ja aurinko paistoi, olisi sittenkin pitänyt pakata aurinkolasit mukaan. Käytettiin maissaoloaika Desthean kanssa keskustassa pyöriessä, lähinnä kierrettiin kaikki pakolliset peruskaupat läpi. Monki hurmasi sisustuksellaan – ja mustavalkoraidallisilla alekiilakoroilla, jotka eivät valitettavasti mun jalkaan sopineet. Onneksi toisaalla asiat olivat paremmin, joten sain ihastella kenkiä vielä takastulomatkalla laivallakin. Sovitin myös superihanaa H&M Divided Exclusiven nahkatakkia, mutta niin ihana se ei ollut että olisin lunastanut sen noin 75 euron hintaan itselleni.

Perjantaina ensimmäiseksi saadut goodiebageissa riitti tavaraa, kuten kuvasta näkee. Aussien shampoo, hoitoaine ja tehohoito olivat iloinen yllätys, kun en ole vielä päässyt paljon kehutun merkin tuotteita testaamaan. Tigin pieni hiuslakka pääsee varmasti käyttöön, mutta muut hiusjutut taidan luovuttaa suosiolla eteenpäin. Blistexin lip massage -huulirasva on muuten aivan mahtava tapaus, pakko sanoa.
Sitten varsinaisiin ostoksiin. Tukholmassa oli alet mukavasti lopuillaan ja paljon näkyi -75 % alennusprosentteja – kuten yllä mainituissa Monkin kengissä, jotka n. 13 euron hinnalla olisi ehkä pitänyt ostaa vaikka sitten sisustuselementiksi. Kuvassa näkyy kaikki muut ostokset paitsi H&M Dividedin ihanat raitasukkikset, jotka oli pakko laittaa heti illalla jalkaan, sekä siskon ja kullan tuliaiset.

Gallerianissa oli erillinen H&M Divided -liike, josta mukaan tarttui sukkahousujen lisäksi repaleinen farkkuliivi niiteillä (150 kr) ja vesimelonilaukku (69,50 kr). Laukku oli niin tajuton, etten voinut jättää sitä ostamatta! Myöhemmin näin vielä vesimelonikukkaroitakin, mutta sellaista en sentään kiikuttanut kassalle asti. Vihreä painijaselkäinen toppi on JC:stä (39 kr), musta MTWTFSS-hakashame Weekdaysta (62,50 kr) ja printtipaita Monkista (40 kr). Tuohon liiviin olen aivan lääpälläni, vihdoinkin mulla on farkkuliivi!
Kaiken kaikkiaan reissu oli mukava, vaikka muihin bloggaajiin tutustuminen mulla vähän tökkikin. Onnistuin kehittämään itselleni jonkun ihmeen ujousolotilan, minkä seurauksena olin huomattavasti normaalia hiljaisempi. Myös valokuvaamisen suhteen olin ihan jumissa enkä kahden päivän matkan aikana ottanut kuin alle sata kuvaa, joista osa tietysti joutui roskakoriin. Pikkasen harmittaa oma nyhveröinti, mutta ehkä vielä tulee toisia tilaisuuksia. Onneksi sentään lauantai-illan buffetissa pöytäseurana oli puheliaat ja nauravaiset Jenni, Aurora, Irene ja Johanna, joiden kanssa tuli istuttua ruokapaikassa siihen saakka kunnes paikka meni kiinni.
Nyt voisin alkaa harkita untenmaille siirtymistä, silmät lupsuvat jo kiinni väsymyksestä. Hartiatkin on jumissa tavaroiden kantamisesta, ne miljoonat viinipullot ja hiushässäkät ja muut eivät olleet ihan mitään kevyitä kannettavia. Loppuun vielä tämän aamun piristys, aamiaisliput tarkastava häiskä ihmetteli että mikäs ihmeen yliviivaus kortissa oli ja piirsi toisen viivan tilalle sydämen. :)

Backyard Babies – People Like People Like People Like Us [2006]
Perjantai 29.01.2010 10:53
Ihan vain tällainen pikaentry, sillä kohta Desthean pitäisi tulla hakemaan mua ja suunnataan auto kohti Helsinkiä. Viikonlopun ohjelmassa on siis sadan muun bloggaajan tavoin blogiristeily, ja huominen päivä hujahtaa mukavasti Tukholmassa. Ihan mahtava kyllä nähdä ihmisiä, joiden elämää on seurannut blogin kautta! Saa nähdä minkälainen mielikuva sitä onkaan muodostunut blogien perusteella ja vastaavatko ne yhtään todellisuutta.
Palaan sunnuntaina tai alkuviikosta astialle, hauskaa viikonloppua!
Sunnuntai 07.06.2009 00:32
Neljän päivän viikko intissä hujahti nopeasti, harmaudestaan ja sateisuudestaan huolimatta. Ohjelmassa oli mm. johtajakoulutusta (JoKo 1.10) ja keskiviikkona pyörittiin pitkin maita ja mantuja harjoittelemassa aseman vauhdikasta perustamista sekä purkamista. Se ei ollut todellakaan mun päivä, jotenkin oli todella stressaantunut fiilis ja aika kököstihän (mm. ajatin vaunun päin puuta plus masto alkoi oikutella ja päivän päätteeksi jouduttiin purkamaan kamat maston päästä kokonaan…) päivä loppujen lopuksi sujui. Pannu saatiin onneksi seuraavana päivänä kuntoon, joten päästään sillä lähtemään Maanvyöryyn ensi viikolla.
Torstaina lomille lähtö tarkoitti yhtä kuin risteily Silja Europalla. Aluksi mun luokse ei pitänyt ennen satamaan siirtymistä tulla kuin yksi tyttö, mutta yhtäkkiä huomasin olohuoneen olevan valloitettu. Suurin osa pojista tosin lähti jo edeltä bussilla satamaan, ja viimeisen puolituntisen ajan sain rauhassa pakata kamat ynnä muuta.

Risteilystä mulla ei ole sen kummempaa sanottavaa, nauraa sai mahan kipeäksi ja seuraavana päivänä väsytti ihan tarpeeksi. Iso osa porukasta jaksoi remuta vielä perjantainkin, kun taas me kullan kanssa otettiin selvästi rauhallisemmin. Ja tulipa torstai-illalla juotua hieman vodkaa eikä perjantaina mun kädessä nähty muuta kuin alkoholitonta juotavaa… Mulla on kyllä aika surkea viinapää nykyään, kun en oikeastaan koskaan juo (missä ei nyt sinänsä ole mitään huonoa). Perjantaina oli tietysti kamala nälkä ja kullan kanssa käytiin tutustumassa salaattipöydän antimiin – oijoi mitä herkkuja siellä olikaan! Perussalaattiainesten (salaatti, kurkku, tomaatti, paprika) lisäksi lappasin lautaseni kukkuralleen mm. kanafileitä, fetaa, ananasta, tonnikalaa, auringonkukansiemeniä sekä marinoituja valkosipulinkynsiä. Lisukkeeksi pari minicroissantia ja juomaksi maitoa, aivan käsittämättömän hyvä setti.
Ihan risteilyn alussa muuten näin TaxFreessä hyvin tutulta näyttävän tytön, jonka hetken päästä ymmärsin muistuttavan Sagaa. En viitsinyt karkkihyllyjen välissä mennä utelemaan olinko oikeassa enkä sitten nähnyt tyttöä enää myöhemmin.
Sen verran reissu verotti voimia, että viime yönä tuli nukuttua kellon ympäri. Tänään päivää on piristänyt se, että jaksoin vihdoin siivota kämppäni (hui sitä pölyn määrää!) sekä kaksi yllättävää puhelua. Ensin soitti vanha luokkakaveri Jyväskylästä, varmaan joku 45 minuuttia siinä höpistiin kuulumisia. Myöhemmin iltapäivällä soitti toinen kaveri, jonka kanssa keskusteltiin tovi julkaisujärjestelmistä ja niiden ongelmista. Tajusin, että pitäisi soitella useammin ihmisille, joiden kanssa ei muuten tule oltua yhteyksissä mitenkään liikaa.

Alkuillasta tultiin kullan kanssa mun kotikotiin, jossa päätettiin myös yöpyä. Saunominen teki gutaa, samoin grillattu kana raikkaan fetasalaatin kera. Kulta on vaihteeksi jumittunut läppärille pelailemaan, ja mun dataillessa tässä porukoiden koneella syliin on nukahtanut kissa. Kohta on ehkä pakko herättää mustavalkoinen neiti, koska alkaa uni painaa omaakin silmää.
Sunnuntai 31.05.2009 19:54
Det bästa från Idol 2007 [2007]
Kohta se on taas menoa, ei sentään tarvitse neljää päivää enempää viettää Säkylässä tälläkään kertaa. Ja torstaina lähdetään intti-ihmisten kanssa laivalle! Rahaa ei ole paljoa, mutta eiköhän reissusta tule hauska siitä huolimatta. Viime syksynä meillä oli hulvaton meininki koko risteilyn ajan, samaa varmasti luvassa nytkin. Paitsi viimeksi olin vähän flunssainen enkä siksi jaksanut kauaa hillua missään, jospa tulevalla reissulla olisin terveenä niin saisi kaiken huvin irti.
Eilen illalla istuskeltiin muutama tunti jokirannassa punaviiniä siemaillen, paikalla oli myös joitakin kullan kavereita. Mukavaa oli, vaikka puolenyön tienoilla alkoikin jo väsyttää siinä määrin, että tultiin Hesen tuplajuustohampurilaisten kera kotiin. Kulta vielä pelaili pari tuntia, mutta mä simahdin alta aikayksikön – sohvalle. Hups.
Kotoa lähtiessä nappasin kuvan kullan uudesta paidasta, käytin nimittäin yhden H&M:n -20 % etusetelin kyseiseen paitaan. Aiemmin tällä viikolla julkistettiin tämän kevään Fashion Against AIDS -kampanjan mallisto ja netistä paitoja selaillessani kultsi ihastui Mobyn suunnittelemaan “möllösilmään”. Munkin mielestä se oli kivoimmasta päästä, joten ostettiin paita vähän niinkuin yhteiseksi (ts. pääasiassa kullan käyttöön mutta mäkin saan lainata joskus).

Tänään oli eilisen tapaan mitä ihanin päivä, lämpötila oli taatusti lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä plusastetta. Käytiin iltapäivällä kullan kanssa kävelyllä Kupittaanpuistossa, paljon oli porukkaa viettämässä sunnuntaipäivää auringossa. Kamera oli tietysti kaulassa ja muistikorttia tuli täytettyä kymmenillä otoksilla, muutamassa jopa esiinnyn itse – mä olen harvoin kameran edessä muuta kuin päivän asuja kuvatessa. Kulta sen sijaan joutuu paparazzeilun uhriksi useammin kuin tahtoisi… Mutta kun sitä on niin kiva kuvata!

Tuo valaspomppulinna on niiiin siisti! Vitsi kun ei tämänikäisenä ja -kokoisena enää pääse pomppimaan, tuonne valaan suuhun olisi vähän kivaa pomppia. :) Varsinkin kun se avautuu ja sulkeutuu aika ajoin; siellä saisi muuten räpsittyä aika hauskoja kuviakin.