Tunniste: Omakuva

Maanantai 08.03.2010 22:44

Notkahtanut silta

Kategoria(t): Shoppailu, Vuodenajat

Käytiin tänään kullan kanssa tsekkaamassa Turun tämän hetken ehdottomasti kuumin puheenaihe eli Myllysilta. Ihmettelijöitä riitti maanantaiaamupäivänäkin, joskaan se ei ollut mitään verrattuna eiliseen. Ajettiin meinaan eilen kotikotoa tullessa Martinsillan yli pariin asuntonäyttöön ja todettiin, että kaunis kevätpäivä oli saanut hurjasti ihmisiä suuntaamaan sunnuntaikävelynsä Aurajoen rannalle. Vähän harmittaa ettei itsekin tullut eilen mentyä, tänään kun oli harmaata ja tuulista.

Myllysilta

Kuvia piti tietysti räpsiä, olipa oikein kunnon zoomikin kamerassa kiinni. Kauempaa silta ei mun mielestä näyttänyt mitenkään ihmeelliseltä, mutta läheltä näki selvästi miten keskiosa on notkahtanut. Surullista sinänsä. Olen kyllä niin onnellinen, ettei mulla ole mitään tarvetta ajaa autolla missään niillä main aamu- tai iltapäivänkään ruuhkissa!

Viima oli tosiaan kylmä, mutta onneksi olin turvautunut lopputalven luottolämmittäjiini. Musta tupsupipo löytyi Myllyn Top Sportista, hintaa alennuksen jälkeen muistaakseni seitsemisen euroa. Samalla kertaa ostettiin kultsillekin pari pipoa sekä yksi kevätlakki, kun maksoivat ihan naurettavan vähän alennusten jälkeen. Kevyempää lätsää ajattelin itsekin joskus lainata… Talven yksi parhaimmista ostoksista oli ehdottomasti Selected Femmen jättimäinen villakaulaliina, jonka ostin 12 eurolla Skanssin liikkeen alesta. Alkuperäinen hinta oli 49,90e eli todella edullisesti lähti.

Lämmintä

Tupsupipo, rakkautta. Muhkea villahuivi, rakkautta potenssiin kymmenen! Tuntuu muuten tosi höntiltä liikkua ulkosalla aurinkolasit silmillä, kun aurinko on piilossa jossain kaukana pilvien takana. Parempi kuitenkin noudattaa lääkärin ohjeita silmien suojaamisen suhteen, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Huomenna muuten onkin viimeinen kontrollikäynti silmäoperaation jälkeen, saa nähdä millaista palautetta tulee. Pääasiassa silmät ovat kyllä tuntuneet hyvältä, kuivilta nyt tietysti mutta se oli odotettavissa. Himpun verran huonompi näkö vaikuttaisi vasemmassa silmässä olevan, huomenna selviää onko silmä kuitenkin ihan normaalisti parantunut.

Torstai 25.02.2010 23:40

WeSC, Lindex ja Sonia Rykiel pour H&M

Kategoria(t): Oma tyyli, Shoppailu

No niin, nyt vihdoin niitä viime viikon ostoksia! Aloitetaan Tampereen reissun hankinnoista. Olen syksystä asti pohtinut panostamista kunnon kuulokkeisiin, erityisesti tietokoneella (joko kotona tai sitten kotikotona läppärillä) käytettäväksi. Kullalle hommattiin mikrofonilla varustetut kuulokkeet syksyllä heti muuton jälkeen, ne ovatkin olleet ahkerassa käytössä kultsin pelatessa ja katsellessa videoita koneelta. Mulle hankinnalla ei ollut niin tulipalokiire ja ehdinkin useamman kuukauden arpoa minkä merkkiset kuulokkeet saisivat kodin meiltä. Tässä kuussa Stockan kanta-asiakkaat saivat etusetelit, joista toisella sai yli 50e ostoksesta 10e pois, ja ostopäätökseni oli sillä selvä.

Valintani tein siis WeSCin ja Skullcandyn välillä. Jälkimmäisen merkin nappikuulokkeethan sain vuosi takaperin joululahjaksi ja niistä olen kyllä tykännyt. Nettitutkailut kuitenkin saivat mut kääntymään WeSCin puoleen, kyseisiä Oboe-kuulokkeita on vilahdellut kiitettävästi ainakin ruotsalaisissa blogeissa ja kovasti ovat olleet kommentit positiivisia. Kuponki kourassa tein sitten visiitin One Wayhin täällä Turussa, mutta jouduin pettymään – vielä kuukausi sitten seinällä olleet kuulokkeet olivat kaikki loppuneet! Onneksi reissu Tampereelle tuli sopivaan väliin ja pääsin käymään siellä One Wayssa, jossa kuulokkeita oli useammassakin värissä. Vaikka olin alusta asti himoinnut punaisia, Tampereella kirkkaankeltaiset melkein veivät voiton herkullisen keväisellä värityksellään.

Tampereen ostokset

Kaikesta huolimatta mukaani lähtivät punaiset Oboet alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mätsäävät ainakin kännykkään hyvin. :) Jonkun verran olen kuulokkeet korvilla istunut koneella ja tuntuvat kaikin puolin oikein onnistuneelta hankinnalta. Toinen Tampereelta kotiuttamani asia näkyy kuvassa kuulokkeiden taustana: tekonahkahousut 12 eurolla (norm. 39,90e) Lindexiltä. Muutama postaus sitten mainitsemani JC:n semitekonahkaleggarit saivat siis jäädä multa hankkimatta, Lindexin pökät veivät voiton. Housut (tai ehkä ne ovat tosi paksut leggingsit?) ovat kiiltävät ja niissä menee koristesaumat hauskasti keskellä lahkeita, me likes. Pääsivät jalkaankin (hyvin toimivat myös sukkikset alla lämmittämässä) heti reissua seuraavana päivänä keikalle, jossa keräsivät saman tien ensimmäisen kehunsa.

Sonia Rykiel pour H&M; part I

Seuraavaksi sitten Sonia Rykielin ja H&M:n yhteistyömallistoon. Kokeilin tosiaan yhtä sun toista vaatekappaletta, vaikka mitään eri varsinaisesti ollut tarkoitus viedä kotiin asti. Neuleshortsit päätyivät mukanani sovituskoppiin hetken mielijohteesta, mutta tykästyin niihin aika lujaa ja kullan kommentit sinetöivät ostopäätöksen. Nyt ei enää palele peppu kylmälläkään kelillä, sen verran paksua ja lämmintä materiaalia ovat nuo!

Toinen haaleanpunaiseen paperikassiin tiensä löytänyt vaatekappale oli raidallinen neule venepääntiellä. Heti vedettyäni paidan päälleni rakastuin täydellisen pehmoiseen materiaaliin – yllätyksekseni lappu paljasti neuleen olevan 100% villaa. Ensimmäistä kertaa törmäsin villatuotteeseen, joka ei kutittanut edes pienesti paljaalla iholla. Hyvin usein asia on toisin, mm. tänä talvena hankkimani jättimäinen villakaulahuivi vähän tuppaa kutittamaan paksuudestaan ja superlämpimyydestään huolimatta.

Sonia Rykiel pour H&M; part II

Arvoin hetken kokojen XS ja S välillä, lopulta otin mukaani isomman koon jotta sitä voi pitää leggingsien kanssa. Olen useasta blogista lukenut, että kyseinen neule olisi todella lyhyt, mutta omasta mielestäni S oli ihan tarpeeksi pitkä leggarikäyttöön eikä mulla tietääkseni ole mitenkään superlyhyt selkä tai mitään… Tiedä sitten olisivatko näin kommentoineet vain tahtoneet helman olevan reilusti pidempi. Mun paita yltää takapuolen alle ja katson sen riittäväksi, kuten tunikoiden kanssa yleensäkin. Ohuiden sukkahousujen kanssa en ehkä pelkästään tuota käyttäisi.

Stam1na – Viimeinen Atlantis [2010]

Tiistai 16.02.2010 22:06

Punaista huuliin

Kategoria(t): Oma tyyli

Kotikotona viime lauantain kauppareissulla nappasin alekorista mukaani -50 % tarralla varustetun huulipunan, jota olin pyöritellyt käsissäni pari kertaa aiemminkin. Hintaa en löytänyt mistään ja kassaneidin määrittäessä hinnaksi 5e – josta siis lähti puolet vielä pois – ei tarvinnut kauaa jahkailla. Mulla oli ennestään Rimmelin vähän samantapainen huulipuna, jostain superalesta sekin joskus hankittu, joka kuitenkin on punaisuudeltaan vähän liian tumma. Uutukainen on selkeästi kirkkaampi mutta silti suht syvä punainen.

Passion red

Uusi puna on siis Maybellinen Hydra Extreme -sarjaa, sävyltään 49 Rouge Passion. Ja mikä mahtavinta, huulipuna tuoksuu ihan vesimelonilta! Kulta ei tosin ollut samaa mieltä mun kanssa, tiedä sitten kuvittelenko mä vesimelonifaniudessani koko jutun… Joka tapauksessa, ei tuoksu ainakaan sellaiselta perushuulipunalta.

Lähivuosina olen ollut aika surkea käyttämään huulipunaa, useasti huulille eksyy kiilto helppoutensa ansiosta. Mukavampaakin huulikiilto on silloin kun ollaan kullan kanssa yhdessä liikenteessä, voi vaihtaa pusuja ilman että puna siirtyy pojan huulille/poskille. Tähän en ole keksinyt ratkaisua huulipunan voitoksi, ehkä pitäisi vain olla pussailematta?

Punahuuli

Kullan mielestä huulipuna oli “aika överi”, mutta mä tykkään. Kuvassa tosin näyttää vähän oudolta, kun muuta meikkiä ei ole. Mullahan on edelleen menossa laserleikkauksen jälkeinen meikkauskielto, kaikkea muuta voi naamaan tunkea mutta silmät on jätettävä rauhaan. Vaikka eipä Rouge Passion mitään huimaa silmämeikkiä seurakseen kaipaa, muuten saattaisikin tulla vähän överi vaikutelma. Ruotsalaisen Lindan tänään esittelemä meikki on mun mielestä tosi onnistunut, silmät ovat näyttävät mutta eivät kuitenkaan riitele kirkkaan huulipunan kanssa. Oi miksi mä en osaa meikata noin hyvin?!

Lopuksi vielä sarjassamme “jaksaa ihmetyttää”: miten kynsilakkapullon viimeiset tipat on tarkoitus saada pullosta ulos? Kuvassa Mavalan Super Base -aluslakka, joka kyllä yllätti positiivisesti käytössä mutta loppua kohden maku hieman laimeni. Tällä hetkellä lakka on niin vähissä, että korkin ollessa suljettu suti yltää juuri ja juuri jäljellä olevaan lakkaan. Ensimmäiseen kynteen tököttiä tulee siis loistavasti, mutta loput yhdeksän ovatkin sitten pullon kääntelyä ja heiluttamista.

Vähissä on

Miksei sutia yksinkertaisesti voida tehdä sen verran pidemmäksi, että viimeisetkin rippeet saisi pullon pohjalta helposti pois? Kysyy nimimerkki “ihmettelenpä vain”.

(Toim. huom. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan tuotteiden hinta on huvennut ihan omasta pussista. En tosin pistä todellakaan vastaan, mikäli jokin taho mulle tahtoo lähettää testattavaksi jotain, sähköpostitse voi ottaa yhteyttä. Kiitos ja hyvää illan jatkoa.)

Lady GaGa – The Fame Monster [2009]

Perjantai 12.02.2010 20:11

Operaatio: eroon silmälaseista

Kategoria(t): Hyvinvointi

Mä näen!!! Ilman minkäänlaisia apuvälineitä siis. Silmät leikattiin eilen iltapäivällä ja nyt on jo “haukan katse”, kuten lääkärini tämän aamuisessa kontrollissa totesi. Tuntuu kyllä aivan uskomattomalta, kun katselee ympärilleen ja näkee kaiken selvästi. Digiboksin kellon hellan äärestä, television tekstit sohvalta, kaistaopastukset paljon ennen risteystä… Kulta on jo pari kertaa ihmetellyt miten pitkään jaksan hehkuttaa em. asioita. :) Onhan tämä kuitenkin omalla tavallaan ihmeellistä ihmiselle, joka on viimeiset kymmenen vuotta nähnyt kaiken sumeasti!

Palataanpa tämän viikon maanantaihin, jolloin mulla oli varattuna ensimmäinen aika Turun Silmäexperteille. Kyseessä oli esitutkimus, jossa kartoitettiin silmien sen hetkinen tilanne erilaisilla kuvauksilla ja mittauksilla. About tunnin verran kun ronkitaan ja osoitellaan valoilla silmiä niin olo on aika sekava enkä mä ainakaan meinannut saada pidettyä silmiä auki. Inhottavinta oli silmänpaineen mittaus, jossa puhallettiin pieni suihkaus ilmaa muutama kerta kumpaankin silmään. Mielenkiintoisinta oli sarveiskalvon paksuuden mittaus ultraäänellä, silmään kun oli aiemmin laitettu puuduttavia tippoja ja oli hullua, kun tajusi lääkärin koskevan silmän pintaa vähän kynän tapaisella laitteella ainoastaan siitä, että näkökenttä ikään kuin aaltoili. Huvittavinta oli ehdottomasti mustuaista laajentavat tipat, lähinäön sumentumisesta muutamaksi tunniksi huolimatta jaksoin aina hihitellä peilikuvaani – näytin lähinnä pelästyneeltä peuralta lautasen kokoisine pupilleineni.

Esitutkimuksen yhteydessä sain useamman reseptin, ja kotiin meninkin sitten mukanani muovikassillinen erilaisia silmätippoja. Antibioottisilmätippojen käyttö aloitettiin kaksi päivää ennen leikkausta silmätulehdusten ennaltaehkäisemiseksi, kostutustippoja suositeltiin käytettävän päivän tai jopa viikon ajan ennen leikkausta kolmesti päivässä – itse aloitin ne samalla kuin antibioottitippojenkin. Piilolinssit oli unohdettava viikkoa ennen esitutkimusta ja leikkausta samoin, mikä ei mulle ollut mikään ongelma kun toimenpiteet olivat samalla viikolla.

Torstaipäivällä menin paikalle tuntia ennen leikkausaikaa, siinä vielä tiputeltiin lisää silmätippoja olikohan se nyt 10 minuutin välein ja lisäksi sain rauhoittavan lääkkeen, joka rentoutti silmäluomien turhaa jännitystä. Ensimmäiseksi leikattiin oikea silmä ja vasen peitettiin, sen jälkeen osat vaihtuivat. Operaation ajan olin makuuasennossa lämmin peitto päällä ja stressilelu (jota unohdin puristella :P) kädessä, tärkeintä oli keskittyä katsomaan punaista vilkkuvaa valoa. Ajankulusta en osaa varmaksi sanoa, mutta voisin arvioida olleeni leikkauspöydällä suunnilleen vartin verran. Kaikessa lyhykäisyydessään homma meni niin, että ensin silmän pintaan höylättiin läppä, joka siirrettiin syrjään ja sitten sarveiskalvon kudosta haihdutettiin kylmävalolaserilla sopiva määrä. Tuntui kyllä hurjalta, kun laseroinnin aikana nenään tunkeutui vähän kuin palaneen muovin käry! Lopuksi läppä siirrettiin takaisin paikoilleen ja päälle laitettiin vielä piilolinssi suojaamaan läppää ensimmäisen vuorokauden ajaksi. Leikkauksen jälkeen sain nenälleni aurinkolasit, jotka päässä loikoilin lepohuoneessa vajaan tunnin verran. Sinne tuotiin tarjottimella teetä, leipää ja muutama vohvelikeksi (juomatoivomus ja mahdolliset ruoka-aineallergiat oli kysytty aiemmin), olipa tarjottimella pikarillinen konjakkiakin vaikka sanoin etten sitä tarvitsisi. Tunnin kuluttua lääkäri vielä tarkisti silmät ja aurinkolasit vaihdettiin teipattaviin suojakilpiin, jotka päässäni lähdin kotiin.

Kärpänen?
(Kuvan nappasi kulta.)

Eikö olekin kivat läpyskät? ;) Kotona menin lääkärin määräyksestä muutaman tunnin päiväunille, heräilin joskus kuuden-seitsemän maissa ja istuin hetken koneella sekä katsoin televisiota. Tekstit näki jo hyvin, mitä nyt suojakilpien takia piti vähän fiksata sopivaa katselukulmaa. Aamulla vihdoin sain ottaa kilvet pois, olo oli vähän pöllämystynyt mutta oli mahtavaa, kun näki selkeästi minne tahansa katsoikaan. Aamupäivällä kävin tosiaan kontrollissa, jossa tarkisteltiin samalla tavalla silmiä kuin silloin esitutkimuksessa ja myös suojapiilarit otettiin pois. Lukiessa katse välillä vähän pomppii, mutta muuten näkö on todella hyvä ja saavuttaa lopulliseen tilansa 1-3 kuukaudessa. Kuukauden päästä on vielä yksi kontrollikäynti, jossa tutkitaan ovatko silmät parantuneet odotetulla tavalla.

Leikkauksesta viikko pidetään suojakilpiä öisin, jottei vahingossakaan ronki silmiä unissaan. Saunaan ei ole asiaa viikkoon, uimahalliin saa mennä kuukauden kuluttua. Tärkeintä on olla hieromatta silmiä kahteen kuukauteen, jottei läppä vahingossakaan liiku paikaltaan. Silmämeikkiä tulee välttää viikon verran, ja sen jälkeenkin meikki on poistettava ylhäältä alaspäin suuntautuvin liikkein. Hikeen asti rasitusta ja pölyisiä/savuisia paikkoja tulee välttää viikon ajan, minkä takia mun varastohommat on nyt viikon verran jäissä.

Uudet arskat
Sain eräällä messukupongilla kunnon aurinkolasit kaupan päälle, nyt kelpaa kuljeskella kevätauringossa!

Yhteenveto: Näin vuorokauden jälkeen voisin todeta, että hinnastaan huolimatta ehdottomasti kannattavaa! Vaikkei mulla silmälasien vahvuudet olleet suuret, elämä on täysin erilaista ilman laseja. Enää ei tarvitse kärsiä piilareiden kanssa herkistä silmistä taikka päänsärystä sankalaseilla. Aurinkolaseja tottakai täytyy käyttää tiiviimmin kuin ennen (aina ulkona valoisassa etenkin ensimmäisen vuoden ajan), mutta se on vain hienoa kun vihdoin pystyy käyttämään aurinkolaseja! Turun Silmäexperteistä mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa ja Minna Sandberg-Lall on ehdottomasti asiansa osaava lääkäri. Mun kohdalla leikkausmenetelmä oli siis LASIK, joka on helpoin ja ainakin Silmäexperteillä yleisin menetelmä. Leikkaus on kivutonta ja parantuminen nopeaa, toisin kuin esimerkiksi PRK-tekniikalla leikattaessa. Kipeää omasta mielestäni teki ainoastaan se, kun operoinnin jälkeen silmän ympäriltä poistettiin suojaavat teipit, ja pakko myöntää, että kyllä hammaslääkärillä on ikävämpää käydä.

The Kooks – Konk [2008]

Maanantai 08.02.2010 19:57

Toinenkin pala Tukholmaa

Kategoria(t): On the road

Pakko vielä postata pari kuvaa taannoiselta blogiristeilyltä, kun sain tänään myös Desthean kamerasta kuvia. Yllä kuva aivan risteilyn alkumetreiltä, taidettiin tuossa vaiheessa olla vielä Helsingin satamassa. Kuohuvaa juodessa tosiaankin alkaa muikistella huomaamattaan, kuten Stella on muutamaan otteeseen todennut.

Alkukuohuvat laivalla

Kävin muuten risteilyviikolla kampaajalla, ihan vain siistimässä hieman mallistaan kasvanutta leikkausta. Otsatukka taisi menettää turhan paljon pituutta, kun tuossa yllä olevassa kuvassakin muistutan (omasta mielestäni) lähinnä ala-asteikäistä. Toisaalta tässä mallissa sopivan ja liian pitkän otsatukan ero on hiuksenhieno, ja näin ollen sopivan mittainen otsis muuttuu turhan pitkäksi jo muutamassa viikossa. Alan ehkä harkita jälleen otsatukan kasvattamista pois…

Toinen kuva sitten Monkin ihanista raitakiilakoroista, jotka jätin kauppaan epäsopivien kokojen takia – huolimatta runsaan 12 euron hinnasta. Harmittaisi muuten rutkasti enemmän, ellen olisi kohdannut Thelmoja. Niillä pystyy sentään jopa kävelemään, mikä tuli testattua messuilla viikonloppuna. Muutaman tunnin käyskentelyn jälkeen vasta alkoi päkiöissä tuntua. Ja ovat muuten superlämpimät!

Monkin rakkauskengät
On ne vaan niin nätit!

Nyt takaisin töiden pariin, erään mainostoimiston nettisivuprojekti pitäisi saada keskiviikkona julkaistua ja vielä on yhtä sun toista tehtävää. Huomenna aamuksi varastohommiin, ehkä keskiviikkonakin, ja sitten ainakin viikko kotosalla. Mielenkiintoisia asioita edessä, kohta taatusti jo jännittää.

(Kuvat © Desthea.)

Apulanta – Kuutio (kuinka aurinko voitettiin) [2008]

Ahistaa Alelaarista Apulanta ASOS Aurajoen rannoilla Baarissa Blogilista Blogimiitti CBR eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Facebook Feel Unique Festarointi Forte Gina Tricot H&M Hetken parhaat Hiukset Homemade Home sweet home Ihkutus Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jose testaa Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kauneudenhoito Keikalla Kengät Kevät Kiire Kipeänä Kissat Klubi Kollaasi Korut Kotikoti Kuumailmapallo Kysymysmerkkejä Laserleikkaus Leireily Life's beautiful Lomilla Lookbook.nu Lukunurkkaus Lumene Markkinat Messut Motoristikirkko Muistot Muutoksia Naminaiskis Netistä tilaaminen Night Club Marilyn Object Collectors Item Odotus Oho hups Oma blogi Omakuva Pasikurssi Polaroid Päivän asu Päiväni kuvina Pöh pah Rakkaus Risteily Salo Second hand Sitaatti Sivistävää StrawberryNET Sunnuntaifiilis Syksy Synttärit Talvi Tampere Tigi Tukholma Tuparit Turku Turku Design Week Työt Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Viikate Väsyttää Yksinäisyys Ystävät

Hankintalistalla

  • Pitkähihainen trikooraitapaita
  • Tummanharmaa pitkä neule tai neulemekko
  • Harmaa vähän pidempi neuletakki (miel. taskuilla)
  • Villakangastakki (vihdoinkin vuosien etsinnän jälkeen!)
  • Tigi Rockaholic Rock Out Shine Blaster
  • Isosilmukkainen neule
  • Uusi (parempi & toimivampi) puhelin
  • Valkoinen tyllihame
  • Hyvä meikkivoide
  • Pingstate-kirja
Get Firefox!