Tunniste: Netistä tilaaminen

Tiistai 02.03.2010 19:59

Minttujäätelö kynsissä

Kategoria(t): Shoppailu

Jes, eilen sen vihdoin sain – nimittäin eBaysta ostamani Essien kynsilakan! Mint candy apple on ehkä herkullisin väri ikinä, tekisi melkein mieli puraista sormenpäistä kun mintunvihreä väri kynsissä näyttää niin namilta.

Mint candy apple

Huusin jenkkiläiseltä myyjältä helmikuun alkupuolella yhteensä kolme Essien lakkaa muutamaa senttiä vajaan 18 euron hintaan, tämä postikuluineen siis. Pikkupaketti tuli perille viikossa, mutta kirjekuoreen kurkkaaminen tuottikin yllätyksen: Mint candy apple puuttui kokonaan! Kuoressa oli ainoastaan kaksi lakkaa, vaikka olin tilannut ja maksanut kolme. Ei muuta kuin viestiä myyjälle, joka laittoi mukisematta puuttuvan putelin tulemaan saman tien. Helpotuksen huokaus.

Deko
Tänään postiluukusta kolahtanut Deko sointui täydellisesti uusiin kynsiin!

Ensimmäisen paketin sisältöä en katsonut tarpeelliseksi kuvata, kun ei siinä ollut mitään jänniä värilakkoja mukana. Itselleni hankin Fill the gap! -aluslakan vanhan Mavalan version korvaajaksi (viimeiset rippeet jämähtivät pullon pohjalle…) ja toinen puteli oli kaikkialla hehkutettu Matte about you, joka ei kuitenkaan ollut mulle vaan siskolle. Essien aluslakka on muutaman käyttökerran jälkeen tuntunut paremmalta kuin edellinen Super Base, levittyy paremmin ja tekee kynsille suht matan pohjan.

Nämä olivat ensimmäiset Essiet kynsilakkakokoelmassani, harvoin tulee hankittua mitään muutamaa euroa kalliimpaa kynsilakkaa. Viime vuonna joulun alla hankin ensimmäisen OPIn kynsilakan, 6e hinta eBayssa (postikuluineen) oli oikein mukava verrattuna esim. Sokoksen 15,50 euroon. Essien hintasoksi löysin pikaetsinnällä Suomessa n. 15e, joten esim. minttulakan (halvin tilauksen lakoista) hinta n. 5,30e ei todellakaan ole paha.

OPI vs. Essie

Loppuun pieni vertailu, jossa mukana kuvan kynsilakat eli OPIn turkoosi Teal the Cows Come Home ja Essien nami Mint candy apple. OPIn isompi suti on ehdottomasti parempi, jotenkin Essien kapoisella sudilla lakkaa ei saa kunnolla levitettyä. Essien peittävyys on ihan mahtava jo yhdellä lakkakerroksella, kun taas OPIa tarvitaan kaksi kerrosta ennen kuin sävystä tulee hyvä. Kestävyydestä en vielä osaa sanoa mitään Essien osalta, mutta OPI on pysynyt kynsissä paremmin kuin halpislakat yleensä. Jos jomman kumman kynsilakkaa hankkisin lisää, valintani olisi todennäköisesti OPI – sen verran paljon sivellintuntuma vaikuttaa. Seuraavaksi ehkä jotain oranssihtavaa Stellan inspiroimana?

Bat For Lashes – Two Suns [2009]

Maanantai 01.02.2010 22:41

Alennusmyynnit = rakkautta

Kategoria(t): Shoppailu

Sydämiä

Jes, sain kuin sainkin käsiini H&M Dividedin ihanaiset sydänsukkahousut! Tukholmassa bongasin sukkikset mallinuken päältä, mutten löytänyt niitä myynnistä kummastakaan käymästämme liikkeestä. Eilen klikkailin pitkin poikin blogimaailmaa ja yllättäen kyseiset sukkikset hyppäsivät verkkokalvoilleni – ostopaikkana Jyväskylä. Tänään ei sitten auttanut muu kuin mennä tsekkaamaan Turun myymälät ja onneksi KOP-kolmion yläkerrasta sukkikset löytyivät. Himoittiin niitä kumpikin siskon kanssa, mutta 8e hinta sai meidät lopulta ostamaan paketin puoliksi. Hyvä että ollaan suurin piirtein samankokoisia, että voidaan käyttää samoja vaatteita!

Esittelen samaan syssyyn nyt joitakin tämän talven alennusmyynneistä tekemiäni löytöjä. Yllättävän paljon olen kaikenlaista löytänyt, aina alennusten aikaan ei kaupoissa tunnu olevan mitään mieleistä. Ihanaa kun pitkästä aikaa on voinut oikeasti käyttää vähän rahaa vaatekaapin uudistamiseen, vuoden varusmiespalveluksen ja sitä edeltävän hyvin töidettömän vuoden aikana ei paljoa ollut laittaa mihinkään ylimääräiseen.

Uutuuksia: alaosat
(Tyllihameet 9e/kpl, paljettihame 5e ja trikoohame 5e / kaikki H&M Divided.)

Rakastan noita H&M:n tyllihameita! Ensimmäisen ostin joitakin vuosia sitten jo, ja pari seuraavaa tarttui matkaan alennuksesta. Tämän talven alennusmyyntien seurauksena tyllihamekokoelmani käsittää yhteensä viisi (tosin tuo violetti on siskon kanssa yhteinen) hametta, jokaisesta tykkään ihan mielettömästi. Valkoisen kun vielä saisi niin olisi kokoelma täydellinen. Paljettihameen meinasin ostaa jo vuosi sitten, mutta jätin jostain syystä kauppaan. Olen harmitellut sitä useasti sen jälkeen, nyt voin lopettaa kun hame vihdoin löysi tiensä vaatekaappiini. Farkkumaisen näköinen trikoohame lähti sovitukseen ihan vain huvin vuoksi, mutta ihastuin siihen niin etten malttanut olla kiikuttamatta sitä kassan kautta kotiin. Hame on ihanan paksua trikoota, just sopivan jämäkkä eikä yhtään lörppä päällä.

Uutuuksia: yläosat
(Violetti t-paita 4,90e ja pitsipaita 9,95e / Gina Tricot; Purppura t-paita 6e / Selected Femme;
paljettitoppi 5e / H&M Divided; niittisukat 4,95e / Lindex.)

Yläosien suhteen olen saanut täydennettyä kaappiani parilla peruspaidalla, sekä GT:n että Selected Femmen t-paidat ovat ihanasti laskeutuvia ja supermukavia päällä. Pitsipaita oli alunperin siskon ostos, joka päätyi lopulta mulle – ja johon olen kovin ihastunut tällä hetkellä. Paita pääsi mukaan viikonlopun risteilyllekin, vaaleanpunaiseen tyllihameeseen yhdistettynä. Viimeisessä kuvassa on tuubitoppi, jossa on siis etuosa paljettia ja takaosa perustrikoota, sekä polvisukat (melkein ylipolven jopa) niittikoristeilla.

Tekonahkaliivi

Viimeisenä syy miksi ylipäänsä laitoin jokin aika sitten tilauksen menemään H&M:n nettikauppaan: H&M Dividedin tekonahkaliivi. Huokailin liivin perään jo täysihintaisena ja bongailtuani sen paristakin blogista (mm. täällä) järjettömän hyvännäköisenä en enää kyennyt olemaan klikkaamatta ihanuutta itselleni nettikaupasta. Paketti saapui luokseni muutamassa(!!) päivässä, ja ihastukseni liiviä kohtaan vain syveni. Viime talvena ostamani bikertakin myin loppujen lopuksi kaverille, kun se jotenkin näytti niin typerältä mun päällä, mutta tämän liivin kanssa en usko käyvän samalla tavalla.

Em. paketissa oli myös muutama muu juttu, jotka pääosin lähtevät palautukseen. Huhtikuussa pitäisi vielä tulla tilauksen loppuosa, raidallinen neule sekä korviksia kevään mallistosta. Tästä ekasta paketista tekonahkaliivin lisäksi meille jäivät seeprakuvioiset pikkupyyhkeet, jotka suunnittelin laittavani keittiöön. Nyt on pakko hilpaista nukkumaan, huomisaamuna täytyy taas herätä virkeänä kuudeksi töihin. Öitä!

Pakito – Video [2006]

Sunnuntai 10.01.2010 22:23

Pieni tuoksu- ja Tigi-täydennys

Kategoria(t): Shoppailu

Viikko katosi taas johonkin, ja viikonloppukin tuntui niin kovin lyhyeltä. Varastohommat Turussa eivät sittenkään vielä loppuneet vaan jatkuvat ainakin huomisen verran, mahdollisesti pidempäänkin. Toisinaan ärsyttää tämä vuokratyöläisen arki, kun koskaan ei tiedä milloin töitä on tarjolla eikä siten voi oikein mitään suunnitella etukäteen. Ei tietysti pitäisi valittaa, kun niitä töitä kerran on…

Kulta nappasi jostain mukaansa flunssan ja on tuhissut nyt torstaista asti, toivottavasti paranisi pian – eikä tartuttaisi tautia mulle. Eilen lähdin illaksi kotikotiin, joskaan en siellä muutamaa tuntia pidempään ollut, sillä päädyin illaksi Uuteenkaupunkiin inttikaverin seuraksi. Iltaan kuului hieman kuohujuomaa, karaoken kuuntelemista ja tanssimista, ihan hauskaa oli.

Tällä viikolla saapui vihdoin joulunpyhinä tekemäni tilaus Feel Uniquesta, olin jälleen erittäin tyytyväinen. Hajuvesikokoelma alkaa näyttää jo lupaavalta, nyt ehkä voin unohtaa uusien tuoksujen hamstraamisen hetkeksi. Myös Tigejä mulla alkaa olla ihan mukavasti, nekin voisin hyvin jättää toistaiseksi rauhaan. Pitää vain pysyä tiukkana, sillä Feel Uniquessa on parhaillaan ale menossa ja mm. haikailemaani Tigin Love, Peace & Planet -sarjaa saisi nyt hieman normaalia edullisemmin. Tietysti.

The beat

Ostos numero yksi, Burberryn The Beat -tuoksu (Eau de Toilette).
Kun ei tuonut joulupukki hajuvettä, piti toivelistan toive toteuttaa sitten itse. 30 ml pikkupullo on joku maailman suloisin! Ja tuoksu on juuri niin ihana kuin muistin. Hintaa tuoksulla oli £22 miinus se 10 %, euroissa noin 22,5 siis. Ei paha hinta, Stockalla vastaava pullo kun maksaa muistaakseni jotain 40 € paikkeilla.

Rock your dreams

Ostos numero kaksi, Tigin Rockaholic Rock Your Dreams -paketti.
Paketti sisälsi Livin’ The Dream -shampoon ja -hoitoaineen (kumpikin 250 ml) sekä lisäksi Rock Out Shine Blaster -kiiltoseerumin. Seerumihan mulla oli jo ennestään, mutta tämä meneekin siskolle, joka kaipaili pörröistä tukkaa siloittavaa tuotetta. Maksoimme paketista kymmenen prosentin alennuksen kera £18.44 (about 20 €), samaan hintaan se nyt näyttää olevan Feel Uniquen alennusosastolla.

Olen kyllä ollut todella tyytyväinen Feel Uniqueen, ainakin näin kolmen tilauksen perusteella. Edullinen hintataso kotimaan hintoihin verrattuna, ei toimituskuluja, suht nopea toimitus, tuotteet aina hyvin pakattu. Yli 45 euron ostokset ilmeisesti saattavat joutua tulliin, mutta ainahan voi tilata useammassa erässä, kun kerran mitään postikuluja ei ole. Suosittelen, mikäli kaipaa esim. Tigin tuotteita kylpyhuoneeseensa.

Maanantai 28.12.2009 22:38

Illan nopeat

Kategoria(t): Oma tyyli, Shoppailu

Äh, taas pitäisi olla jo nukkumassa aikaista herätystä silmällä pitäen – tyhmää, kun illan tunnit vain katoavat johonkin. Ei mulla onneksi ole kuin pari nopeaa juttua, joista piti kirjoittaa jo ennen joulua. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, as they say.

Asia numero 1: TILAUS FEEL UNIQUESTA

Tilaus Feel Uniquesta

Joskus kesällä tilasin kyseisestä nettikaupasta ensimmäisen kerran ja totesin homman toimivaksi. Kymmenes päivä tätä kuuta sitten laitoin uuden tilauksen menemään, ja viime maanantaina sain vihdoin paketin käsiini. Tilaus sisälsi Diesel Plus Plus -tuoksun sekä Tigin paljon kehutun Rockaholic Rock Out Shine Blaster -kiiltoseerumin. Kyseistä tuoksuahan muistelin taannoin hajuvesipostauksessa, kyseessä on siis ensimmäisiä hajuvesisuosikkejani 90-luvun lopulta. Oli pakko tilata, kun putelin nettikaupassa huomasin – ja hyvältä se tuoksuu edelleen. Pitäisikin muuten jossain vaiheessa päivittää hajuvesitilanne, sillä monet tuossa postauksessa olevat tuoksut ovat ehtineet loppua.

Rock Out Shine Blasteriin on rakastunut ainakin Maria, joka on kehunut tuotetta useamminkin. Omat kokemukseni kiiltoseerumista ovat vielä vähäiset, tuoksu ainakin on kerrassaan ihana. Mielipiteitä tulossa mahdollisesti myöhemmin, kun olen paremmin tutustunut putelin sisältöön.

Kaikkia kuitenkin kiinnostaa eniten hinta: näistä kahdesta tuotteesta pulitin yhteensä pyöreästi 18,5 puntaa. Luottokorttilaskussa summa taisi euroiksi muutettuna olla hippasen päälle 20e – ei todellakaan mikään paha summa siis. Uusi tilaus on jo tehty, joulunpyhinä kun sai -10 % koko valikoimasta. Siitä lisää kunhan saan paketin kotiin, joskus vuodenvaihteen jälkeen luulisi saapuvan.

Asia numero 2: UUSI HIUSVÄRI

Hiusväri uusiksi

Kävin siis marraskuun lopulla kampaajalla, jolloin pääni karvoitus sai täysin uuden ulkomuodon. Kampaaja sanoi värin olevan kestoväri, mutta jotenkin kummasti keskiruskea haaleni vaaleanruskeaksi muutamassa viikossa. Täytyykin ihmetellä asiaa ääneen kampaajalle ensi kerralla kun menen käsittelyyn… Vaaleahko tukka oli joka tapauksessa ehdoton ei tässä kohtaa, joten jouluviikolla heitin kaupasta ostetun ruskean hiusvärin päähäni. Kyseessä oli Garnierin HerbaShine-kevytväri, jonka vaikutusaika on ainoastaan 10 minuuttia. Värjäsin sävyllä kullanruskea ja kuten kuvasta näkyy, tulos oli suhteellisen tumma. Värin pitäisi kestää 6-8 viikkoa, hyvältä näyttää ainakin näin viikon jälkeen mutta saa nähdä miten on asian laita parin viikon päästä. Tökötti yllätti positiivisesti, helppo levittää ja lyhyestä vaikutusajasta huolimatta toimiva lopputulos.

Sunnuntai 18.10.2009 15:11

Doc Martens

Kategoria(t): Shoppailu

Palataanpa aiheeseen, josta mainitsin eilen ohimennen. Perjantaina menin suoraan töistä pariksi tunniksi ystäväni Sansun luokse vaihtamaan kuulumisia, ja ilmoitettuani tästä kultsille puhelimitse sain puhelun lopussa kuulla, että “ai niin juu mun piti tänään kuitata joku paketti“. Urkin tietysti lisää tietoja ja kuten aavistelinkin, kyseessä oli viime viikonloppuinen eBay-ostokseni. Hihkuin hetken asiaa, mutta olin jo ehtinyt unohtaa koko jutun kunnes olin avaamassa kotiovea. Sydän pamppaillen pääsin ovesta sisälle ulkokamppeet riisuttuani nappasin paketin käsiini.

Oranssi laatikko

Muoveista paljastui ihanan pirteä oranssi laatikko, jota tulen taatusti käyttämään myöhemmin tavaran säilömiseen nykyisten Vagabond-laatikoiden rinnalla. Hienot kenkälaatikot ovat kerrassaan ihania ja myös toimivia sisustuselementtejä! Jännityksellä raotin laatikon kantta, mutta silmäni eivät vieläkään rekisteröineet uusia ystäviäni. Hyvin pakattu tuote, siis.

Laatikon sisältö

Suojapaperit poistettuani katselin ihailevien huokausten säestyksellä ystävieni ulkonäköä. Valkoista, ihanan pehmeää nahkaa ja kuin vastakohtana paksu, suorastaan rouhea pohja. Pääkallo-ruusu-kuvio takaa sen, ettei ihastukseni voi mitenkään päin näyttää tylsältä. Pakko myöntää, että hieman jänskätti miten kengät sopivat jalkoihini – vastaavia kun en ollut koskaan missään kokeillut. Ja ihastuksen määrä nousi miljoonakertaiseksi, kun ne olivat jalassa täydelliset! Tällä kertaa sokkona ostaminen näyttäisi onnistuneen paremmin kuin hyvin.

Saanen esitellä uudet ystäväni, Dr. Martensin maiharit mallia Rose Skull:

Paketista paljastui

Maihareiden hankkiminen on ollut mielessä useamman vuoden, nyt vihdoin voin yliviivata kyseisen artikkelin toivomuslistastani. Saattaa tosin olla, että noiden osoittautuessa ehkä parhaimmiksi kengiksi ikinä joudun mahdollisesti hankkimaan toisenkin parin jossain muussa värissä… Ja kun kaikkia kuitenkin kiinnostaa hinta, niin maksoin noista eBayssa vähän päälle 50 € – postikuluineen. Yleensähän Dr. Martenseista saa pulittaa vähintään satasen, joten aika edullisesti nuo lähtivät brittimyyjältä. Kengät ovat siis uudet ja tulivat iskemättöminä alkuperäisessä laatikossaan.

Haloo Helsinki! – Enemmän kuin elää [2009]

Ahistaa Alelaarista Apulanta ASOS Aurajoen rannoilla Baarissa Blogilista Blogimiitti CBR eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Facebook Feel Unique Festarointi Forte Gina Tricot H&M Hetken parhaat Hiukset Homemade Home sweet home Ihkutus Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jose testaa Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kauneudenhoito Keikalla Kengät Kiire Kipeänä Kissat Klubi Kollaasi Korut Kotikoti Kuumailmapallo Kysymysmerkkejä Laserleikkaus Leireily Life's beautiful Lomilla Lookbook.nu Lukunurkkaus Lumene Markkinat Messut Motoristikirkko Muistot Muutoksia Naminaiskis Netistä tilaaminen Night Club Marilyn Object Collectors Item Odotus Oho hups Oma blogi Omakuva Pasikurssi Polaroid Päivän asu Päiväni kuvina Pöh pah Rakkaus Risteily Salo Second hand Sitaatti Sivistävää StrawberryNET Sunnuntaifiilis Syksy Synttärit Talvi Tampere Tigi Tukholma Tuparit Turku Turku Design Week Työt Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Viikate Väsyttää Yksinäisyys Ystävät

Hankintalistalla

  • Pitkähihainen trikooraitapaita
  • Tummanharmaa pitkä neule tai neulemekko
  • Harmaa vähän pidempi neuletakki (miel. taskuilla)
  • Villakangastakki (vihdoinkin vuosien etsinnän jälkeen!)
  • Tigi Rockaholic Rock Out Shine Blaster
  • Isosilmukkainen neule
  • Uusi (parempi & toimivampi) puhelin
  • Valkoinen tyllihame
  • Hyvä meikkivoide
  • Pingstate-kirja
Get Firefox!