Lauantai 06.02.2010 23:40
Olin tänään iskän ja äitin kanssa Turun messukeskuksessa Rakentaminen & Sisustaminen -messuilla, porukkaa oli liikenteessä ihan järjettömästi. Mielenkiintoisia osastoja riitti, ja tietyllä tapaa näiltä messuilta tarttui käteen paljon enemmän kuin iskän kutsumilta “feministimessuilta” (mm. Osaava nainen), joissa yleensä tulee käytyä. Oman asunnon hankinta alkaa pikku hiljaa olla ajankohtaista, joten siinä mielessä messut tulivat sopivaan saumaan.

Mä olen ollut kovin vastahakoinen lähtemään mihinkään omakotitalon rakennushullunmyllyyn, mutta tajuttuani tänään talopakettien olemassaolon voisin ehkä jopa harkita omakotitalon rakentamista. Kerrostaloasuntoa me tuskin ostetaan, rivitalokämppä on ihan minimi. Toisaalta, ollaan mietitty muuttoa johonkin Turun naapurikuntaan, joten rakentamisvaihtoehtokaan ei välttämättä olisi järkyttävän kallista. Niin tai näin, rahaa palaa joka tapauksessa. Mitä nyt valmistaloja olen netistä katsellut niin ihan näppäriltä ne vaikuttavat eikä ulkonäkökään ole hullumpi. Persoonallisuudesta joutuisi tietysti tinkimään, mutta ehkäpä sen kestäisi.
Olihan messuilla toki kaikkea muutakin, ihastelin mm. tyylikkäitä keittiöitä, upeita tapettikuoseja sekä ihania tuoksukynttilöitä (kuvassa). Vadelmajogurtti oli ehdottomasti paras, raperperipiirakka mielenkiintoisin. Välipalaksi napattiin kahviosta juotavaa ja yhdeltä messuosastolta herkulliset munkit, hillomunkki sellaisella kivalla höhhöllä oli namia!

Ihastuin täysillä yllä olevaan penkkiin, tuollainen pitäisi ehdottomasti olla tällaisen lehtihamstraajan kotona. En tosin tiedä miten sen liittäisin osaksi sisustusta, keittiöön kun kuitenkin ottaisin mieluiten ruokapöydän ihan perustuoleilla. Onneksi ollaan vasta suunnitteluasteella, joten voidaan vaihtaa mielipidettä uuden kodin suhteen vielä monta kertaa. :) Tästä kuitenkin on hyvä lähteä liikkeelle ja alkaa tutkailla eri vaihtoehtoja. Lopulta löydetään varmasti just sopiva paikka ensimmäiseksi omaksi kodiksi.
Sunnuntai 25.10.2009 23:49
Jälleen yksi viikonloppu alkaa olla lopuillaan, kellotkin on siirretty talviaikaan. Huomenna alkaa jo lokakuun viimeinen viikko, hurjaa! Päivät, viikot ja kuukaudetkin tuntuvat katoavan johonkin salamannopeasti nykyään. Työrintamalla kulunut viikko oli hiljainen enkä lopulta tehnyt ainoatakaan vuoroa. Ensi viikko on onneksi iltavuoroviikko ja luulisi hommia riittävän, huomisillaksi ainakin pitäisi mennä. Hassua miten viikossa alkaa jo kaivat töihin.

Torstain kauppareissulla ostin kimpun ihania vaaleanpunaisia Reilun kaupan ruusuja, kun olivat tarjouksessa. Pikkasen ovat jo ehtineet nuupahtaa, mutta muutama onneksi näyttää ihan nätiltä vielä. En perjantaina muistanut pukeutua pinkkiin, joten nuo ruusut olkoot mun pinkkiyteni tässä kohtaa.
Ollaan viimeiset kolme yötä vietetty kullan kanssa mun kotikotona, ihana päästä tänään taas omaan sänkyyn nukkumaan. Miskakin on nyt pysytellyt kotomaisemissa, ja mm. viime yönä karvapallo nukkui mun vieressä. Oli muuten hassua eilen illalla: olin juuri vaipumassa uneen, kun pelästyin sitä, että Miska säpsähti yhtäkkiä. Puoliunessa oleva kulta mutisi kissan pelästyneen mua, enkä mä lopulta enää tiennyt kumpi oli säpsähtänyt kumpaa, minä vai kissa.

Uutta objektiivia oli tietysti pakko päästä testaamaan kissakuvauksessa, kyllä niitä ruutuja tulikin räpsittyä. Miska on sinänsä paljon kuvauksellisempi eikä myöskään yhtä hankala kameralle kuin Dharma, tumma kohde kun valottaa kuvan yleensä aika metsään. Mikäli jollakulla on jakaa hyviä vinkkejä mustan kissan kuvaamiseen liittyen, niitä otetaan mieluusti vastaan kommenttiosiossa. Ylin kuva on kultsin ottama, Miska siinä makoilee allekirjoittaneen sylissä. Samaisesta kuvasta on bongattavissa myös eräs asia, joka on mulle epätyypillinen ja jonka tulos on hyvin vaiheessa vielä. Arvaako joku?

Tänään satoi. Lähdettiin aamupäivällä jo ajamaan takaisin Turkuun, äitikin tuli mukana. Iltapäivä vietettiin äipän ja siskon kanssa Osaava Nainen -messuilla, josta mukaan tarttui pellavasiemenrouhetta, älyöljyksi tituleerattuja kapseleita sekä aimo annos tietoa silmien laserleikkauksista. Vähän houkuttaisi korjata näkö niin ettei tarvitsisi enää silmälaseja tai piilareita käyttää, kun on silmät jotenkin herkistyneet viime vuosina. Asia jää mietintään toistaiseksi.
Muse – The Resistance [2009]