Sunnuntai 07.03.2010 22:38
Mulla on hieman taipumusta kotinatseiluun, toisin sanoen siis määrään kaapin paikan kotona. Onneksi kulta osaa sopivasti kestää mun määräilyä ja osaa myös tarvittaessa laittaa stopin, jos menen liian pitkälle. Mun komentelusta onkin kehittynyt meidän suhteen yleinen naljailunaihe, jolla kulta palauttaa mut maanpinnalle diktaattorisfääreistäni. Aiheesta syntyi eilen illalla viereinen kuva, nauruntyrskähdysten kera tottakai. Kullan kynästä peräisin siis, mähän en osaa piirtää en sitten yhtään.
Tämä viikko meni aika tiiviisti Salossa töissä, tein pitkästä aikaa jopa neljä työvuoroa. Toisella varastolla mua ei olla kaivattu sitten helmikuun alun, mutta parempi näin – toinen työ kun on fyysisesti raskaampaa (= ottaa selän päälle turhan paljon) ja huonommin palkattuakin. Vielä kun saisi suunnitteilla olevia työkuvioita vietyä eteenpäin, tässä kohtaa pallo ei tosin ole mulla. Pääasia kuitenkin, että jotain hommaa on ja rahaa tulee, jotta pystyy elämään. Jotain olisi toki mukava saada säästöönkin, mutta näillä mennään toistaiseksi.
Lauantain vastaisen yön olin töissä ja seuraavana päivänä vietin laatuaikaa siskon seurassa. Pyörittiin tovi Salon keskustassa (sisko osti hiusväriä ja mä ihailin mm. Seppälän kevätvaatteita), kunnes lähdettiin Turun kautta kotikotiin. Dharma on häntänsä kanssa jo paljon parempi, enää ei häntä roiku täysin velttona vaan se on jo vähän koholla. Hännäntyvi on edelleen turvonnut, mutta paranemaan päin sekin. Viime viikonlopun unisesta Dharmasta ei ollut tietoakaan, vaan kissaneiti vaikutti olevan taas oma virkeä itsensä ja vietti aikaa meidän seurassakin.
Kent – Röd [2009]
Sunnuntai 28.02.2010 22:32
Dharma on kipeä, tai lähinnä Dharman häntä on kipeä. Neiti oli heti sään lämmettyä viettänyt vuorokauden ulkona ja tullessaan seuraavan kerran sisälle roikottanut häntäänsä kummallisesti. Oli ilmeisesti ottanut yhteen jonkun vieraan kissan kanssa, kun lumihangesta löytyi tappelun jälkiä. Häntä Dharmalla vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta ihan se hännän juuri on aika turvonnut. Saa nähdä täytyykö alkuviikosta käydä eläinlääkärillä näyttämässä kissaneitiä, jos sillä vaikka on joku tulehdus hännänjuuressa. Eilisen jälkeen Dharmis on lähinnä vain nukkunut, mitä nyt välillä käväissyt ruokakupilla mutustamassa raksuja. Toisaalta, uni on varmasti paras lääke kissallekin sairastaessa.

Kivat irtokarvat Dharmalla tuossa, varmaan Miskasta peräisin. Karvanlähdön osalta Miska elää täysillä kevättä jo, tai ainakin pitkää vaaleaa karvaa on kaikki paikat täynnä. Ei varmaan tarvitse edes sanoa miten hyvin läppäri vetää puoleensa noita karvoja… Voiskin kerätä talteen kaikki irtokarvat ja tehdä niistä koneen kanteen karvapäällyksen. Tai miten ois vaikka tyyny?
Pääsin eilen pitkästä aikaa käymään kunnon saunassa eli siis puulämmitteisessä pihasaunassa uima-altaan vieressä. Ihanat löylyt! Ulkonakin kävin vähän hyppimässä viilentyäkseni, hyiseen uima-altaaseen uskalsin kastaa vain jalan. Harmi vaan, kun silmät eivät leikkauksen jäljiltä oikein tykkää saunomisesta. Varsinainen löylyissä istuminen ei tunnu missään, mutta saunan jälkeen silmät tuntuvat lähes poikkeuksetta kuin niissä olisi roskaa. Kosteutustippojen tehokäyttö auttaa kyllä, aamulla tosin ripsien juuret tuntuvat olevat täynnä kuivunutta töhkää. Toivottavasti tämä ongelma poistuu ajan kanssa, olen kuitenkin suht innokas saunoja eikä roskantunne silmissä ole kovin mukava tunne.
Lauantai 23.01.2010 19:17
Ollaan nyt siis kissavahteilemassa mun kotikotona, karvakerät vaikuttavat olevan jo hieman sekaisin keväästä. Vajaan vuorokauden aikana on nähty niin hellyydenkipeyttä kuin totaalista hyperaktiivisuuttakin, välillä katit sentään malttavat nukahtaa muuallekin kuin jonkun syliin. Äsken tosin Miska kömpi nukkumapaikastaan – tällä kertaa äipän ompeluhuoneessa oleva kankaita täynnä oleva kaappi – ja mussutettuaan hieman raksuja tuli tähän kerjäämään pallutusta. Yritti käpertyä syliin, mutta läppäri haittasi sen verran että kissa hyppäsi pöydälle ja lösähti lehtipinon viereen kehräämään.

Eilen illalla kulta dataili porukoiden koneella, kun Miskalle iski jälleen hellyyskohtaus. Sylissä ei ilmeisesti ollut hyvä paikka, joten loikoilemaan siirryttiin tietokonepöydälle. Oli pakko kaivaa kamera esille, kerrankin sai samaan kuvaan kissan ja hiiren. :) En kyllä edes tahdo tietää, miten paljon karvoja tietokonepöydällä ja näppäimistön välissä on…
Dharma taas sai tänään päivällä jonkun ihmeen adhd-kohtauksen ja päätti purkaa sen muhun. Datailin sohvalla läppäri sylissä, kun Dharma tuli viereen pötköttämään. Ei aikaakaan, kun alkoi taistelu hiiren kanssa – ja hiiri lensi lattialle. Sen jälkeen napattiin tassuihin hiirimatto, joka läpsähti pari kertaa omaan päähänkin ennen kuin päätyi lattialle. Kun ei muuta retuuttamisen kohdetta ollut, oltiin hetki nätisti ja sitten käytiin mun käteen kiinni. Välillä tietysti kierittiin ja pyörittiin ja kynsittiin sohvan selkänojaa. Ei taida kissaneidillä olla ihan kaikki murot kulhossa… Omistajaansa tullut, I guess.

Kaivoin tänään esille sekä sukset että luistimet, vanhat mutta vielä ihan toimivat sellaiset. Iltapäivällä tein hiihtolenkin pellon ympäri, aurinkokin oli päättänyt tulla esiin ja pakkasta oli mukavat kymmenen astetta. Oi sitä ihanaa rauhaa, kun oli yksin keskellä peltoa eikä mistään kuulunut minkäänlaisia ääniä! Seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä kultsin kanssa luistelemaan, josko vain entisellä ala-asteellani on hyvä jää. Myöhemmin illalla sitten sauna, texmex-pata sekä Alkon mukavan myyjän suosittelema argentiinalainen punaviini.
Lauantai 16.01.2010 22:18
Kurkku on edelleen hullun kipeä, muita flunssaoireita ei oikeastaan edes ole. Ärsyttävää kyllä, kun muuten olo on ihan jees, mutta kaktukselta tuntuva kurkku estää tekemästä mitään vähänkään raskaampaa. Töihinkin pääsisin maanantaiksi, tällaisena semikipeänä vaan ei oikein viitsisi mennä usemmaksi tunniksi pölyiseen varastoon – ettei ainakaan tulisi enää kipeämmäksi.

Tulin eilen kotikotiin lepäilemään, kulta tuli tänään perässä ja vietetään nyt lauantai-iltaa mun vanhempien sekä niiden tuttavapariskunnan seurassa. Ei kovin villiä, mutta ruoka (lasagnea & kreikkalaista salaattia) oli hyvää ja viinikin maistuu. Seuraavaksi tosin taidan ottaa kupillisen jotain lämmintä, jospa kurkkukipu edes vähän hellittäisi.
Kissat olivat jopa hetkisen pihalla, tulivat kyllä seuraavalla ovenavauksella takaisin sisälle. Dharma katosi jo johonkin yläkertaan vetämään sikeitä, ja Miska löysi paikkansa kultsin sylistä. Ensin se tosin yritti lösäyttää karvaisen olomuotonsa suoraan mun läppärin päälle, mutta sain onneksi karvatassun houkuteltua vieressä istuvan kullan hoiviin. Kivasti muuten tarttuu karvoja läppärin näyttöön tuollaisesta hieman pitempikarvaisemmasta kaverista.

Nyt iltateelle, jospa huomenna saisin aikaiseksi kirjoitella jotain järkevämpää tänne. Suunnitelmia olisi mielessä vaikka mitä, mutta toteuttaminen vielä hieman ontuu… Vi ska se.
Maanantai 04.01.2010 22:05
Neljän päivän vapaat tuli käytettyä tehokkaasti – rentoutuen. Tai no kyllähän sitä pikkasen tuli viiletettyä paikasta toiseen, mutta mukavasti sai levättyäkin. Lauantaina kyläilin kaverini M:n luona Laitilassa, kamera oli jälleen mukana ja kissat saivat toimia malleina tälläkin kertaa. Kuvamateriaalia mahdollisesti joskus myöhemmin, ei muistikortilta kyllä mitään todella hyvää otosta löytynyt.

Sunnuntaina oltiin kullan kanssa 3-vuotissyntymäpäivillä, joissa oli mahtava Puuha Pete -kakku. Synttärisankarista en valitettavasti saanut napattua mitään julkaisukelpoista kuvaa, lapset viilettivät minkä ehtivät huoneesta toiseen. Lapsikuvaus ei kuulu mun bravuureihin, pitäisi sitäkin joskus ehkä vähän opiskella… Kotiin lähtiessä oli pakko pysähtyä matkalla parkkipaikalle, kun jollain oli ihanasti pusikossa jouluvalot:

Ihan järjettömän paljon lunta jopa täällä Turussa, en edes muista milloin olisi viimeksi ollut yhtä paljon. Ja aivan käsittämättömän kaunista kaikkialla! On se talvi vaan nätti vuodenaika pimeydestään huolimatta. Hyvä syy polttaa iltaisin kynttilöitä ja valaista pimeää talvi-iltaa jouluvaloin. Huomattavasti parempi näin kuin epämääräistä loskakeliä viikosta toiseen.