Lauantai 23.01.2010 19:17
Ollaan nyt siis kissavahteilemassa mun kotikotona, karvakerät vaikuttavat olevan jo hieman sekaisin keväästä. Vajaan vuorokauden aikana on nähty niin hellyydenkipeyttä kuin totaalista hyperaktiivisuuttakin, välillä katit sentään malttavat nukahtaa muuallekin kuin jonkun syliin. Äsken tosin Miska kömpi nukkumapaikastaan – tällä kertaa äipän ompeluhuoneessa oleva kankaita täynnä oleva kaappi – ja mussutettuaan hieman raksuja tuli tähän kerjäämään pallutusta. Yritti käpertyä syliin, mutta läppäri haittasi sen verran että kissa hyppäsi pöydälle ja lösähti lehtipinon viereen kehräämään.

Eilen illalla kulta dataili porukoiden koneella, kun Miskalle iski jälleen hellyyskohtaus. Sylissä ei ilmeisesti ollut hyvä paikka, joten loikoilemaan siirryttiin tietokonepöydälle. Oli pakko kaivaa kamera esille, kerrankin sai samaan kuvaan kissan ja hiiren. :) En kyllä edes tahdo tietää, miten paljon karvoja tietokonepöydällä ja näppäimistön välissä on…
Dharma taas sai tänään päivällä jonkun ihmeen adhd-kohtauksen ja päätti purkaa sen muhun. Datailin sohvalla läppäri sylissä, kun Dharma tuli viereen pötköttämään. Ei aikaakaan, kun alkoi taistelu hiiren kanssa – ja hiiri lensi lattialle. Sen jälkeen napattiin tassuihin hiirimatto, joka läpsähti pari kertaa omaan päähänkin ennen kuin päätyi lattialle. Kun ei muuta retuuttamisen kohdetta ollut, oltiin hetki nätisti ja sitten käytiin mun käteen kiinni. Välillä tietysti kierittiin ja pyörittiin ja kynsittiin sohvan selkänojaa. Ei taida kissaneidillä olla ihan kaikki murot kulhossa… Omistajaansa tullut, I guess.

Kaivoin tänään esille sekä sukset että luistimet, vanhat mutta vielä ihan toimivat sellaiset. Iltapäivällä tein hiihtolenkin pellon ympäri, aurinkokin oli päättänyt tulla esiin ja pakkasta oli mukavat kymmenen astetta. Oi sitä ihanaa rauhaa, kun oli yksin keskellä peltoa eikä mistään kuulunut minkäänlaisia ääniä! Seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä kultsin kanssa luistelemaan, josko vain entisellä ala-asteellani on hyvä jää. Myöhemmin illalla sitten sauna, texmex-pata sekä Alkon mukavan myyjän suosittelema argentiinalainen punaviini.
Sunnuntai 25.10.2009 23:49
Jälleen yksi viikonloppu alkaa olla lopuillaan, kellotkin on siirretty talviaikaan. Huomenna alkaa jo lokakuun viimeinen viikko, hurjaa! Päivät, viikot ja kuukaudetkin tuntuvat katoavan johonkin salamannopeasti nykyään. Työrintamalla kulunut viikko oli hiljainen enkä lopulta tehnyt ainoatakaan vuoroa. Ensi viikko on onneksi iltavuoroviikko ja luulisi hommia riittävän, huomisillaksi ainakin pitäisi mennä. Hassua miten viikossa alkaa jo kaivat töihin.

Torstain kauppareissulla ostin kimpun ihania vaaleanpunaisia Reilun kaupan ruusuja, kun olivat tarjouksessa. Pikkasen ovat jo ehtineet nuupahtaa, mutta muutama onneksi näyttää ihan nätiltä vielä. En perjantaina muistanut pukeutua pinkkiin, joten nuo ruusut olkoot mun pinkkiyteni tässä kohtaa.
Ollaan viimeiset kolme yötä vietetty kullan kanssa mun kotikotona, ihana päästä tänään taas omaan sänkyyn nukkumaan. Miskakin on nyt pysytellyt kotomaisemissa, ja mm. viime yönä karvapallo nukkui mun vieressä. Oli muuten hassua eilen illalla: olin juuri vaipumassa uneen, kun pelästyin sitä, että Miska säpsähti yhtäkkiä. Puoliunessa oleva kulta mutisi kissan pelästyneen mua, enkä mä lopulta enää tiennyt kumpi oli säpsähtänyt kumpaa, minä vai kissa.

Uutta objektiivia oli tietysti pakko päästä testaamaan kissakuvauksessa, kyllä niitä ruutuja tulikin räpsittyä. Miska on sinänsä paljon kuvauksellisempi eikä myöskään yhtä hankala kameralle kuin Dharma, tumma kohde kun valottaa kuvan yleensä aika metsään. Mikäli jollakulla on jakaa hyviä vinkkejä mustan kissan kuvaamiseen liittyen, niitä otetaan mieluusti vastaan kommenttiosiossa. Ylin kuva on kultsin ottama, Miska siinä makoilee allekirjoittaneen sylissä. Samaisesta kuvasta on bongattavissa myös eräs asia, joka on mulle epätyypillinen ja jonka tulos on hyvin vaiheessa vielä. Arvaako joku?

Tänään satoi. Lähdettiin aamupäivällä jo ajamaan takaisin Turkuun, äitikin tuli mukana. Iltapäivä vietettiin äipän ja siskon kanssa Osaava Nainen -messuilla, josta mukaan tarttui pellavasiemenrouhetta, älyöljyksi tituleerattuja kapseleita sekä aimo annos tietoa silmien laserleikkauksista. Vähän houkuttaisi korjata näkö niin ettei tarvitsisi enää silmälaseja tai piilareita käyttää, kun on silmät jotenkin herkistyneet viime vuosina. Asia jää mietintään toistaiseksi.
Muse – The Resistance [2009]
Lauantai 17.10.2009 16:08
Kuluneen viikon ehdottomasti paras uutinen tuli torstai-illalla tekstiviestin muodossa: “Poika on kotona.” Viimeksi kesäkuun lopussa kotinurkissa näkynyt Miska-kissa oli palannut kolmen ja puolen kuukauden reissultaan, kaulapanta kadonneena ja hieman nälkäisenä mutta muuten kaikin puolin ehjänä.

Kyllä kelpasi karvapallolle rapsutukset ja palluttaminen! Illalla Miska nukkui sylissä/vieressä sohvalla, kun katsottiin telkkarista aina yhtä huippu Mies ja alaston ase 2½. Leslie Nielsen on muuten yksi suosikkinäyttelijöistäni, sen leffatoilailuille kun saa aina nauraa maha kippurassa.
Jäätiin kullan kanssa kotikotiin yöksi, Miska tunki yöksikin viereen nukkumaan. Joskus aikaisin aamulla mä havahduin ekaksi siihen, kun Miska käveli mun hiusten päällä, ja heti perään kulta hätkähti, kun kissa meni ja nuolaisi kultaa nenästä. Kultsi ei tietystikään unenpöpperössä alkuun tajunnut mitä oli tapahtunut ja katsoi mua ihmeissään, kunnes sitten hiffasi nuolaisun olleen kissalta. :) Miska siitä sitten aika pian kipittikin alakertaan eikä kulunut kuin maksimissaan tunti, kun karvatassu vaihtui toiseen ja Dharma hyppäsi viereen nukkumaan. Oli mielenkiintoista yrittää päästä pois mun kokoisesta välistä, kun toisella puolella uinuu mies ja toisella kissa.

Dharmaakin piti vähän kuvailla tänään, kissaneiti ei tosin ollut kovin innoissaan mallina olemisesta. Tuossakin kuvassa ilme kertoo lähinnä, että painu nyt muualle sen kameras kanssa… Jotain muutakin tallentui kameran muistikortille, mutta siihen aiheeseen palaan myöhemmin. Nyt nostan Miskan pois sylistä nukkumasta – vaikka se lämmittääkin mukavasti jalkoja – ja menen ulos auttelemaan äippää. Illalla suunnataan kullan kanssa takaisin kotiin, kunhan vain saataisiin autoon talvirenkaat alle.
Perjantai 02.10.2009 19:11
Tämä perjantai on ollut aivan loistava! Aamulla onnistuin saamaan itselleni iltavuoron maanantaiksi, ainakin yksi päivä töitä ensi viikolla siis. Päivän varmasti paras yllätys oli pudotettu postiluukusta, nimittäin kirje työkkäristä. Elokuun lopussa työkkäri päätti, että muutama hassu työtunti per kuukausi toiminimeni puitteissa on mulle kokopäivätyötä. Valituskirje lähti menemään ja olin täysin varautunut odottamaan useamman kuukauden, mutta toisin onneksi kävi. Tänään sain uuden päätöksen, jossa elokuinen päätös korjattiin vastaamaan todellisuutta – eli etten työllisty täyspäiväisesti toiminimeni kanssa. Ehkä mun usko suomalaiseen järjestelmään ei olekaan enää täysin nollassa…

Iltapäivällä vietettiin kullan kanssa kahvi- ja teehetki parvekkeella syysauringon lämmittäessä, tosin sitten alkoi ripotella vettä taivaalta. Onneksi on lasitettu parveke ja munkki lämpimän juoman kera maistui kerrassaan herkulliselta. Ilta jatkuu inttikaverin seurassa, tarkoituksena olisi mennä katsastamaan The Monkey, jossa ei ole tullut vielä käytyä. Hauskaa perjantai-iltaa kaikille!
Madonna – Celebration [2009]
Torstai 01.10.2009 22:28
Olen nauttinut täysin siemauksin näistä vapaapäivistä, dataillut mielin määrin ja nukkunut hyvin. Vielä kun olisi saanut revittyä itsensä ulos ihan vaikka vain kävelylle, mutta sen suhteen on laiskottanut. Muutenkin syyskuu meni todella laiskoissa merkeissä verrattuna elokuuhun, jolloin kävin useamman kerran viikossa Elixiassa rehkimässä. Sinne on pikkasen ikävä, mutta ei auta kun rahaa katoaa tarpeeksi ilman kyseisen firman jäsenyyttäkin – ilman on pärjättävä. Pakko kyllä myöntää, ettei itsekseen liikkumisesta tahdo mun kohdalla tulla yhtään mitään. o_O Tuntuu kuin ei olisi riittävästi hyviä syitä lähteä liikkumaan, vaikka tiedän lenkkeilystä tulevan hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisesti. Kohta tosin luulisi inspiraation iskevän, mikäli paljon tästä vielä suurenen… On meinaan armeijan jälkeen muutama kilo tullut lisää ja osa vaatteista kiristää jo. Ärgh.

Äitiltä saatu kaktus alkoi tällä viikolla pukata kukkaa! Ihania pinkkejä kukkia, joita digikameran oli tietysti kamalan vaikea tallentaa oikean sävyisenä. Mulla taitaa tällä hetkellä olla ennätysmäärä kasveja kodissani, jopa viisi kappaletta yhteensä. Äiti on oikea viherpeukalo, mutta mulle innostus mullan kanssa leikkimiseen ei ole periytynyt. Toivotaan, että saan nuo turnipsit pidettyä hengissä.
Käväistiin tänään Myllyssä kullan kanssa, saatiin laajakaistan tilaamisen yhteydessä lahjakortti Veikon Koneeseen ja käytettiin siitä nyt kuulokkeiden verran. Kyseiset luurit tulivat siis kultsin käyttöön, itse vielä jahkailen minkälaiset oikeastaan tahtoisin. Olen vertaillut lähinnä Skullcandyn mallia Lowrider ja WeSC:n mallia Oboe keskenään, vähän ehkä WeSC houkuttaisi enemmän. Olisi kiva päästä kokeilemaan kumpiakin miltä tuntuvat päässä, mutta ainakin Veikon Koneessa olivat kaikki Skullcandyt tiukasti paketeissaan. WeSCia ilmeisesti kannattaa metsästää Stockalta, vaikka tuskin sielläkään kuulokkeita saa testata ennen ostopäätöstä.
Viimeisenä etappina oli Prisma, josta haettiin vähän sapuskaa sekä tuparilahja kavereiden lauantaisiin tupareihin. Kodinkoneosastolla käppäillessä tuli vastaan jotain mieltä piristävää, josta oli pakko napata kuva muistoksi:

Mallikappalelieden pölyiselle pinnalle oli joku piirtänyt hymynaamoja – pieni ja mitättömältä tuntuva asia, joka kuitenkin sai tällaisen höpöstelijän hymyilemään. Kulta piirsi viereisen lieden pölyihin omat versionsa, vähän erilaisia naamoja. :) Nyt täytyy mennä pesemään hiusväri pois, palaillaan astialle.
Kotiteollisuus – Ukonhauta [2009]