Viime lauantai

Jokohan mä huomenna saisin aikaiseksi kertoa Sonia Rykiel pour H&M -ostoksistani? Niin ja Tampereen hankinnatkin ovat edelleen paljastamatta. Kuvamateriaalihan tässä mättää, muuten olisin taatusti postannut jo. Nappasin kyllä kuvia viime viikonloppuna jo, mutta jotenkin olivat ihan blääh nyt kun uudemman kerran katsoin. Jospa huomenna paistaisi aurinko ja tulisi vähän valoa tähänkin kämppään niin saisin otettua uudet ja toivottavasti paremmat kuvat. Tässä postauksessa on tyydyttävä upeisiin kännykkäotoksiin.

Tuollaisia sovitin ja vähän kyllä muutakin. Musta yksiolkaiminen neulemekko oli ihana muttei niin ihana, että olisin sen ehdottomasti tahtonut. Raidallinen neuletunika oli jätti-iso, koko XS näytti mun päällä lähinnä siltä kuin olisin teltassa. Löysä sellaisen kuuluukin toki olla, mutta ei mun mielestä ihan niin löysä kuitenkaan. Pituuskin taisi olla helposti polviin saakka.

Kulta oli maailman paras ja lähti lauantaiaamulla mun mukaan kaupungille, ehdotti asiaa itse jopa. Rykielin neuleiden keskellä oltiin joskus lähempänä puoli kymmentä, meidän lisäksi paikalla oli muutama ihminen – enimmäkseen keski-ikäisiä naisia, mikä kultaa ihmetytti kovasti että olenko mä nyt innostunut jostain keski-ikäisten vaatteista. :) Turussa ei koko naisten mallistoa ollut, mutta en jäänyt mitään sen kummemmin kaipaamaan. Kokoja oli hyvin ja ostamieni artikkeleiden kohdalla kokeilinkin paria eri kokoa. Aika väljiä malleja vaikuttivat useimmat olevan, kun mullekin taisi kaikista XS olla sopivin ja yleensä kuitenkin valitsen kooksi S tai M.

Mun saatua omat Rykielini mentiin aamupäiväkahville Cafe Braheen, joka oli uudistanut muffinssivalikoimaansa valkosuklaavadelmalla. Sitä oli ehdottomasti maistettava ja oi, namia oli! Brahen muffinssit on ihanan jättimäisiä ja juuri sopivia jaettavaksi kahdestaan, mitä kaikki eivät tunnu tajuavan kun pöytiin näkee niin usein jätetyn puoliksi närpittyjä muffinsseja.

Deathrical @ S-Osis 19.2.2010

Perjantaina ehdin reissun jälkeen hengähtää muutaman tunnin, kunnes Feline pölähti paikalle ja lähdettiin taas liikenteeseen. Suuntana oli S-Osis, jossa keikan heitti illan aikana yhteensä kolme bändiä. Ensimmäisenä lauteille nousi Deathrical, joka oli syy meidän paikallaoloon – siskon kavereita osa bändin jäsenistä meinaan.

Kamera räpsyi ahkerasti keikan ajan, ensimmäistä kertaa leikittelin suurilla ISO-luvuilla ja jälki yllätti mut täysin. Olin jotenkin ajatellut, että kuvat olisivat luvattoman rakeisia, mutta ainakin keikkakuvissa pieni rakeisuus toi pelkästään mukavan lisän kuviin. Alla näkyy ISO1600:n jälkeä, pystykuvat muutin mustavalkoiseksi kuvankäsittelyssä. Runkona siis vanha tuttu D70s 35mm f/1.8 -objektiivilla varustettuna, aukko kuvissa juurikin tuo suurin f/1.8 ja suljinaika suunnilleen 1/20 sekuntia.

Deathricalin keikan jälkeen siirryttiin istuskelemaan vielä joksikin aikaa, hetken päästä aloittikin sitten jo seuraava bändi. Puolenyön maissa mä aloin olla ihan sippi ja kun siskollakin oli vielä ajomatka Saloon edessä, alettiin tehdä lähtöä jo hyvissä ajoin. Viimeinen keikka jäi siis kuulematta, mutta eipä siinä mitään – ihan hauskaa oli joka tapauksessa. Mä en ole vieläkään uskaltanut meikata silmiä laserleikkauksen jälkeen, joten perjantai-illan lookin täydensin punaisilla huulilla ja toimi omasta mielestä ihan hyvin. Hyvin muuten tuo puna pysyi huulilla eikä edes sotkeentunut millään tavalla muutaman tunnin aikana, toimiva tapaus siis.

(Kuvat © Jose & Feline.)

Talvinen päivä Tampereella

Tampereen reissu meni oikein mukavasti, mitä nyt reissussa olisi voinut viipyä pari päivää kauemminkin. Ajettiin ensin Tampereen keskustaan, jossa käytiin parissa kaupassa sekä syömässä Koskikeskuksessa. Osuttiin paikalle just siihen aikaan, että nähtiin Tampereen lukioiden penkkarirekat huristelemassa Hämeenkadulla. Oli ihan järkyttävän kylmä eikä kyllä käynyt kateeksi rekkojen lavalla pomppivia abeja! Aika samanlainen keli silloin vuosia sitten oli, kun itse vietin aikaa penkkarirekan lavalla tiikeriksi pukeutuneena.

Keskustassa sain tehtyä pari hankintaa, jotka ovat olleet mielessä jo jonkin aikaa, mutta niistä mahdollisesti joskus myöhemmin. Tänä viikonloppuna tuli muutenkin vingutettua korttia, kun eilen tuli myyntiin Sonia Rykiel pour H&M -neulemallisto, josta löytyi pari helmeä… Mutta niistä tosiaan joskus toiste. Tampereen keskustasta ajettiin Akkikin luokse, jossa vietettiin loppupäivä. Yksivuotias Onni joutui taas kerran kameranlinssin eteen useaan otteeseen, ja muistikortille tallentui mm. tällaista:

Alkuun vieraat kasvot vähän epäilyttivät poikaa, mutta hetken päästä olikin käynnissä jo kunnon show. :) Ilta meni äkkiä jutustellessa ja Onnin puuhailuja seuratessa, Onnin nukahdettua syötiin Akkikin miehen tekemää herkkuruokaa. Opiskeluaikoina kävin usein kyläilemässä Akkikin ja P:n luona heidän vanhassa kämpässään ja hyvin usein mussutettiin iltapalaksi rasvakeittimessä tehtyä ruokaa: kanaa, mozzarellatikkuja, ranskiksia, jalapenoja jne. Rasvaista mutta ah niin hyvää!

Tällä kertaa illan menu koostui kanasta tulisessa kastikkeessa, ranskalaisista, mozzarellatikuista, porkkanatikuista sekä majoneesista ja aurajuustodipistä, jälkiruuaksi oli mutakakkua jäätelön ja mansikoiden kera. Aivan järjettömän hyvää! Aterian jälkeen maha oli niin pullollaan, että hyvä kun pystyi olemaan. Silloin tuntui ettei tarvitse syödä moneen päivään, mutta yllättäen seuraavana päivänä oli taas nälkä – myöhään illalla tosin vasta.

Perjantaiaamulla lähdettiin ajoissa ajelemaan kohti Alastaron moottorirataa, jossa pidettiin Porin Prikaatin saapumiserän I/10 valatilaisuus. Tuuli puhalsi kylmästi ja teki kelistä todella kirpsakan, mekään ei viitsitty koko valaa seisoa ulkona kuuntelemassa vaan käytiin välillä lämmittelemässä ratakahviossa. Vala oli siitä erikoinen, että alokkailla oli yllään lumipuvut eikä valaa vannoessa otettu lakkia pois päästä vaan huppu pysyi päässä koko ajan. Tilaisuuden jälkeen mentiin vielä Huovinrinteellekin, käytiin moikkaamassa kullan palveluksensa tammikuussa aloittanutta kaveria ja lisäksi vietettiin pari tuntia rakkaassa Viestikomppaniassa. Paikalla oli enemmänkin meitä II/08 reserviläisiä, oli hauska nähdä sakkia pitkästä aikaa! Väliaikaisessa sotkussa ei käyty lainkaan, mutta pihalla olevasta sotkuautosta käytiin hakemassa kahvia ja munkkia. Jossain vaiheessa pitäisi kyllä saada järkättyä jotain häppeningiä, että saisi koottua inttiporukkaa kasaan ja tehtyä yhdessä jotain.

The Sounds – Crossing The Rubicon [2009]

Vastakohtien värimaailmat

Tarkoitus oli tänään tehdä kaikenlaista, mutta johonkin päivä taas hujahti. Aamupäivä meni mukavasti jutustellessa, kun Sansu oli käymässä. Edellisestä tapaamisesta oli vaihteeksi kulunut ihan liian kauan, vaikka kotiemme välillä on matkaa vaivaiset muutama kilometri. Iltapäivällä jumautin takapuoleni tietokonetuoliin ja väsäsin siskolle uuden blogileiskan. Vähän siinä vielä on fiksattavaa, mutta kaiken kaikkiaan olen aika tyytyväinen lopputulokseen ja ilmeisesti niin on siskokin.

Mulla on ollut joku ihmeen inspiraatiopuuska, pää on koko ajan täynnä erilaisia ideoita eikä aika meinaa millään riittää toteuttamaan niitä. Tällä viikolla työn alla on ollut oma portfolioni, jonka avulla olisi helpompi hakea oman alan töitä – sellaiset houkuttaisivat kovasti nyt pienen tauon jälkeen. Vielä ei ole portfolio ihan julkaisukelpoinen, mutta hyvin lähellä ollaan jo.

Pukeutumisen suhteen olo ei ole ihan niin inspiroitunut, vaikka uusia vaatekappaleita odottaa useampikin kaapissa käyttöön pääsyä. Tällä hetkellä mielessä pyörivät eräs Cheap Mondayn reikäneule sekä JC:n seminahkaleggingsit, joita on hehkuttanut ainakin Piret. Kyseinen Lainahöyhenissä-blogi on muutenkin ihan käsittämättömän inspiroiva!

En ole tainnut koskaan julkaista blogissani minkään sortin muotikuvia, mutta törmätessäni näihin Object Collectors Itemin kuviin merkin Facebook-sivulla mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kuvissa on kerrassaan upea värimaailma! Tuossa ylemmässä kuvassa linnut tekevät kuvasta täydellisen, viimeaikainen innostus lintuihin ei ainakaan helpottanut tämän kuvan jälkeen. Alla olevan kuvan neule taas on aivan ihana, voisin mä tuollaisenkin ottaa sen CM:n reikäpaidan sijasta. Tai miten olisi molemmat? :)

Jospa nyt olisin ylikäyttänyt ihana-sanaa tarpeeksi… Vielä nopea tsekkaus lemppariblogien päivityksiin ja sitten unten maille. Huomisaamuna suunnataan kultsin kanssa auto kohti Tamperetta ja mennään moikkaamaan Akkikia perheineen. Viime kerrasta on jo muutama kuukausi, ihan superia siis nähdä taas pitkästä aikaa! Onni-vauvakin täytti viime viikolla vuoden, hurjaa miten nopeasti aika on mennyt. Nyt adjö!

(Kuvat: Object Collectors Item)

Punaista huuliin

Kotikotona viime lauantain kauppareissulla nappasin alekorista mukaani -50 % tarralla varustetun huulipunan, jota olin pyöritellyt käsissäni pari kertaa aiemminkin. Hintaa en löytänyt mistään ja kassaneidin määrittäessä hinnaksi 5e – josta siis lähti puolet vielä pois – ei tarvinnut kauaa jahkailla. Mulla oli ennestään Rimmelin vähän samantapainen huulipuna, jostain superalesta sekin joskus hankittu, joka kuitenkin on punaisuudeltaan vähän liian tumma. Uutukainen on selkeästi kirkkaampi mutta silti suht syvä punainen.

Uusi puna on siis Maybellinen Hydra Extreme -sarjaa, sävyltään 49 Rouge Passion. Ja mikä mahtavinta, huulipuna tuoksuu ihan vesimelonilta! Kulta ei tosin ollut samaa mieltä mun kanssa, tiedä sitten kuvittelenko mä vesimelonifaniudessani koko jutun… Joka tapauksessa, ei tuoksu ainakaan sellaiselta perushuulipunalta.

Lähivuosina olen ollut aika surkea käyttämään huulipunaa, useasti huulille eksyy kiilto helppoutensa ansiosta. Mukavampaakin huulikiilto on silloin kun ollaan kullan kanssa yhdessä liikenteessä, voi vaihtaa pusuja ilman että puna siirtyy pojan huulille/poskille. Tähän en ole keksinyt ratkaisua huulipunan voitoksi, ehkä pitäisi vain olla pussailematta?

Kullan mielestä huulipuna oli “aika överi”, mutta mä tykkään. Kuvassa tosin näyttää vähän oudolta, kun muuta meikkiä ei ole. Mullahan on edelleen menossa laserleikkauksen jälkeinen meikkauskielto, kaikkea muuta voi naamaan tunkea mutta silmät on jätettävä rauhaan. Vaikka eipä Rouge Passion mitään huimaa silmämeikkiä seurakseen kaipaa, muuten saattaisikin tulla vähän överi vaikutelma. Ruotsalaisen Lindan tänään esittelemä meikki on mun mielestä tosi onnistunut, silmät ovat näyttävät mutta eivät kuitenkaan riitele kirkkaan huulipunan kanssa. Oi miksi mä en osaa meikata noin hyvin?!

Lopuksi vielä sarjassamme “jaksaa ihmetyttää”: miten kynsilakkapullon viimeiset tipat on tarkoitus saada pullosta ulos? Kuvassa Mavalan Super Base -aluslakka, joka kyllä yllätti positiivisesti käytössä mutta loppua kohden maku hieman laimeni. Tällä hetkellä lakka on niin vähissä, että korkin ollessa suljettu suti yltää juuri ja juuri jäljellä olevaan lakkaan. Ensimmäiseen kynteen tököttiä tulee siis loistavasti, mutta loput yhdeksän ovatkin sitten pullon kääntelyä ja heiluttamista.

Miksei sutia yksinkertaisesti voida tehdä sen verran pidemmäksi, että viimeisetkin rippeet saisi pullon pohjalta helposti pois? Kysyy nimimerkki “ihmettelenpä vain”.

(Toim. huom. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan tuotteiden hinta on huvennut ihan omasta pussista. En tosin pistä todellakaan vastaan, mikäli jokin taho mulle tahtoo lähettää testattavaksi jotain, sähköpostitse voi ottaa yhteyttä. Kiitos ja hyvää illan jatkoa.)

Lady GaGa – The Fame Monster [2009]