Info
Bloggauksesta on vuosien varrella muodostunut elämäntapa. Websuunnittelua olen tehnyt 14-vuotiaasta saakka ja ensimmäisen blogini aloitin vuonna 2001. Sisältö ja tyyli ovat totta kai muuttuneet, mutta idea on pysynyt samana. Kielioppini ei ole täydellistä, ja kirjoitan ihan mitä vain päähäni pälkähtää. Tämä on minun blogini ja kaikki määräysvalta täällä kuuluu minulle.
Ulkoasun suunnittelu ja toteutus on omasta päästäni lähtöisin. Yläosan grafiikan kuvat olen itse kuvannut, fontin roolin sai tällä kertaa Porcelain. Soittolistalla leiskan syntyessä soivat mm. Viikatteen Kuu Kaakon yllä, Rammsteinin Das Liebe ist für Alle, Musen The Resistance, Cascadan Evacuate the Dancefloor, Bat For Lashesin Two Suns sekä Anna Puun nimikkoalbumi. Blogin nimi on lainattu Apulannan hienosta biisistä Väistö:
Eilisestä on ikuisuus mut
huomiseen on tuplasti
Tämänkin hetken viisaus
muuttuu painolastiksi
Hauraampi kuin heijastus
valintojen oikeutus

