Torstai 23.07.2009 17:41
Tällä viikolla on riittänyt siinä määrin kaikkea säpinää, etten ole blogin parissa ehtinyt viettää muutamaa minuuttia kauempaa. Väliä kotikoti-Turku on tullut aika tehokkaasti sahattua, nyt hengaillaan ainakin huomisiltaan asti Turussa. Viime viikkoon palaan muutaman kuvan verran, kun kävin siskon kanssa yksillä rippikahvitteluilla. Mä olen tunnetusti 100 % kissaihminen, mutta tämän perheen koira Zorro on kyllä suloinen tapaus. Häntä heiluu iloisesti ja rapsutus kelpaa paremmin kuin hyvin. Kahvipöydässä (ei siis ollut mikään ns. virallinen tilaisuus) oli hassua, kun Zorro mönki pöydän alle ja istahti mun jalkojen juureen ihmettelemään.

Sunnuntaiaamupäivän olin tosiaan Desthean kanssa kirppiksellä myymässä, joku 7 h siellä tuli kökötettyä. Keli oli pilvinen ja aika viileäkin, puolenpäivän jälkeen vasta alkoi lämmetä. Kahdeksan maissa alkoi olla niin vilu, että oli pakko napata myyntikasasta pari pitkähihaista paitaa… En mä edes ollut tajunnut varautua takilla, kun säätiedotus näytti niin hyvältä. Pöh. Myyntimenestys ei ollut päätähuimaavaa, mutta muutaman kympin sentään jäin voiton puolelle. Pääasia, että paikkamaksun sai tienattua ja että jotkut artikkelit löysivät uuden kodin. Pääkallosandaalit vaihtoivat omistajaa, ruskeat kengät jäivät odottamaan seuraavaa kirppiskertaa. Lajittelin jo tavarat kierrätys- ja kirppiskasoihin, jotka roudaan lähitulevaisuudessa oikeisiin osoitteisiin.
Alkuviikosta sisko ilahdutti läsnäolollaan Turussa, ja maanantaina iltasella lähdettiin käymään yksillä (tai ehkä kaksillakin). Piipahdettiin KOP-kolmiossa vähän ennen kauppojen sulkemisaikaa, sisko teki pari löytöä mutta itse ostin pelkästään paketin varrettomia sukkia. Torin laitamilta suunnattiin askeleemme Aurajoen rantaan Cindylle, jossa viilenevän illan vaikutuksesta juotiin lämpimät juomat. Kaakao kermavaahdolla maksoi vain kaksi euroa ja oli hyvää, suosittelen! Cindyltä tassuteltiin vielä Edisoniin, jossa join lasin punaviiniä Kimblen ohessa. Tuttujakin oli liikenteessä, mikäs sen mukavampaa.

Kerrottavaa olisi vielä paljon lisääkin, mutta nyt on pakko jättää tietokone rauhaan hetkeksi ja suunnata jokirantaan paatteja katsomaan. Oheisohjelmaa näyttäisi riittävän, esimerkiksi parinkymmenen minuutin kuluttua aloittaa Laivaston Soittokunta. Sitä voisi vaikka mennä kuuntelemaan hetkeksi.
Haloo Helsinki! – Haloo Helsinki! [2008]
Lauantai 18.07.2009 19:03
Päivät senkun jatkavat katoamistaan. Äiti & iskä tulivat reissultaan, tänään illalla suunnataan kullan kanssa takaisin mun luokse Turkuun. Heti sen jälkeen kun ollaan saunottu, uitu ja ehkä grillattukin… Keli ainakin on mitä mahtavin jokaiseen noista! Toivottavasti samanlainen ilma jatkuu huomenna, kun olisi tarkoitus mennä Desthean kanssa kirpparille myymään aamupäiväksi. Pakkasin tänään myytävät romppeet autoon, kyllä niitä tulikin aikamoinen määrä. Ei siis muuta kuin tervetuloa jokainen kynnelle kykenevä huomisaamuna Länsikeskukseen Kodin Ykkösen parkkipaikalle tutkailemaan tarjontaa! Hinnat ovat pääasiassa 0-2e, joitakin vähän kalliimpia artikkelejakin (mm. nämä kengät sekä vähän käytettyjä farkkuja) tosin löytyy.

Värjäsin eilen illalla hiukset. Paketin mukaan väri oli tummanvaalea, mutta ainakin mun päässä todellisuus oli hieman toinen. Vaikutusaikana mönjä näytti lähinnä hevosen kesäkakalta (eli vihertävää kun heppa pääsee taas syömään tuoretta ruohoa) eikä väri siitä sen enempää muuttunut, kun tukka oli huuhdeltu ja kuivunut. Joissain kohdin näkyy edelleen kevyesti vihertävää sävyä, muuten väri on ihan ok. Tosi tummalta tämä kyllä tuntuu, kun oli ehtinyt tottua vaaleampaan, mutta ehkä mä selviän toistaiseksi. Kuvassa näkyy uuden kuontalon lisäksi äitin ja mun yhteinen ostos viime viikolta, turkoosit Iberon aurinkolasit oli -50 % Citymarketissa. Hintaa laseille jäi muistaakseni kuuden euron paikkeilla.
Käytiin iltapäivällä äipän kanssa kaupassa, jätskialtaalla suoritetun lyhyen harkinnan jälkeen päädyin testaamaan mangomelonituutin. Mangomeloni oli mun suosikkijätski joskus pentuna, harmittaa vieläkin kun niiden mangomelonipikareiden valmistus lopetettiin. Onneksi kyseistä makua saa nykyään Pingviinituutin lisäksi myös irtojäätelön muodossa. Tuosta tuutista taisi kyllä tulla yksi mun tämän kesän lemppareista… Sillä aikaa kun mä häärin kirppisromppeiden kanssa, kulta leikkasi ruohoa ja onnistui käräyttämään itsensä auringossa. Kivat rajat tuli paidasta:

Nyt saunan lauteille ja sitten molskahdus uima-altaaseen!
Lauantai 11.07.2009 15:02

Haluaisko joku ostaa kengät? Kirppiskasaan on tullut lisää myytävää sitten viime kerran, ensi viikolla aion vihdoin tarttua toimeen ja painua kirpparille myymään. Kunpa vain keli olisi hyvä, sateella tuskin tulee edes lähdettyä. Myytävissä tavaroissa on siis mm. nuo kengät yllä, mutta niiden kohtalosta en vielä ole ihan varma. Viedäkö suoran kirppikselle vai laittaako kengät tarjolle esim. Huuto.netiä ensin. Ihan alkajaisiksi kuitenkin tarjoan popoja teille, rakkaat lukijani! Kävijätilastoista päätellen teitä on, vaikka kommenttiosiossa yleensä olemassa olostaan vinkkaakin vain muutama kaveri tai muu vakilukija…

Pääkallosandaalit, DinSko
Mustat kiiltonahkaiset sandaalit, koko 39. Ostettu kesällä ‘07. Korkoa n. 9,5 cm, päkiän alla pohjaa n. 2 cm. Varpaiden päällä hopeinen pääkallo, remmeissä muutamia pyöreitä niittejä. Käytetty muutaman kerran, toisessa korossa pieni käytön jälki.

Ruskeat söpiskengät, Ellos
Suloiset pyöreäkärkiset “nukkekengät” satiininauhakiinnityksellä, koko 39. Ostettu loppuvuodesta ‘07, korko n. 8 cm. Käytetty pari kertaa, mitä ei huomaa muusta kuin korkolappujen minimaalisesta kulumisesta (ei siis tarvitse vaihtaa vielä aikoihin).
Kiinnostuneita? Tykkään kengistä kovasti, mutta tuntuu turhalta pitää niitä kaapissa, kun jotenkin vain ne jäävät aina käyttämättä. Liikaa ehkä valikoimaa mulla kenkien osalta… :) Mikäli olet kiinnostunut antamaan kengilleni rakastavan kodin, jätä kommentti tai laita meiliä jose miuku paperinukke piste net. Hintaa en oikein osannut arvioida, mutta heitä ehdotus niin katsotaan! Nouto Turusta onnistuu, muuten tulee tietysti päälle postikulut.