Kyllä maalla on mukavaa

Viikonloppu on jälleen vierähtänyt maaseudun rauhassa, mun kotikotona siis. Ei me muuten varmaan siellä joka ikinen viikonloppu ravattaisi, mutta arkiöiden patjalla nukkumisen jälkeen on niin mahtava päästä edes yhdeksi tai kahdeksi yöksi sänkyyn nukkumaan. Ei, ötökkäongelma ei edelleenkään ole ratkennut – itse asiassa nyt örkkejä on ruvennut mönkimään jostain raosta esiin vähän väliä. Naapureiden ovilla ollaan käyty eikä kukaan ainakaan tunnustanut kärsineensä samanlaisesta ongelmasta, ilmeisesti siis ovat pelkästään meidän vaivana. Ensi viikolla täytyy varmaan roudata nykyiset patjat ja peitot tuhottavaksi sekä irrottaa lattialistat ja pistorasiat – ja myrkyttää makuuhuone läpikotaisin. Nämä kuukaudet ovat kyllä olleet tuskaisia, tekisi vain mieli polttaa kaikki tavarat ja muuttaa pois. En tahdo edes arvailla, miten pitkään epäluuloisuus jatkuu örkkien lopulta kadottua…

Tänään kävin aamulla pihalla kuvailemassa, taivas oli harmaa mutta ihan mukavaa oli pomppia lumihangessa kameran kanssa. Mitään ihmeellistä kuvasaalista en saanut, vaikka räpsin kymmeniä ruutuja, mutta sellaista se toisinaan on. Odotan jo malttamattomana uuden kameran hankintaa, kun töitä vaan nyt olisi tarpeeksi että pystyisi tekemään tämän vähän suuremman hankinnan. Nikonin D90 vaikuttaa tällä hetkellä lupaavimmalta ehdokkaalta, mutta katsotaan nyt mitä kevät tuo tullessaan.

Kohta voisin ruveta tekemään lähtöä kotia kohti, auto tosin täytyy laittaa hetkeksi lämppäriin ennen. Iskä teki fetasalaattia, joten sen kimppuun seuraavaksi – nam! Namia oli myös eilen kaupasta ostamamme sydänmunkit, vaikka marsipaanisydän ei ihan ollut mun makuun. Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä pulla, ja suhteellisen suloinen myös ulkoisesti:

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! Yhtä upeitahan ne ystävät tosin ovat vuoden jokaisena päivänä, joten muistetaan kertoa se useamminkin kuin kerran vuodessa tänä tiettynä päivänä.

Rakennetaan ja sisustetaan

Olin tänään iskän ja äitin kanssa Turun messukeskuksessa Rakentaminen & Sisustaminen -messuilla, porukkaa oli liikenteessä ihan järjettömästi. Mielenkiintoisia osastoja riitti, ja tietyllä tapaa näiltä messuilta tarttui käteen paljon enemmän kuin iskän kutsumilta “feministimessuilta” (mm. Osaava nainen), joissa yleensä tulee käytyä. Oman asunnon hankinta alkaa pikku hiljaa olla ajankohtaista, joten siinä mielessä messut tulivat sopivaan saumaan.

Mä olen ollut kovin vastahakoinen lähtemään mihinkään omakotitalon rakennushullunmyllyyn, mutta tajuttuani tänään talopakettien olemassaolon voisin ehkä jopa harkita omakotitalon rakentamista. Kerrostaloasuntoa me tuskin ostetaan, rivitalokämppä on ihan minimi. Toisaalta, ollaan mietitty muuttoa johonkin Turun naapurikuntaan, joten rakentamisvaihtoehtokaan ei välttämättä olisi järkyttävän kallista. Niin tai näin, rahaa palaa joka tapauksessa. Mitä nyt valmistaloja olen netistä katsellut niin ihan näppäriltä ne vaikuttavat eikä ulkonäkökään ole hullumpi. Persoonallisuudesta joutuisi tietysti tinkimään, mutta ehkäpä sen kestäisi.

Olihan messuilla toki kaikkea muutakin, ihastelin mm. tyylikkäitä keittiöitä, upeita tapettikuoseja sekä ihania tuoksukynttilöitä (kuvassa). Vadelmajogurtti oli ehdottomasti paras, raperperipiirakka mielenkiintoisin. Välipalaksi napattiin kahviosta juotavaa ja yhdeltä messuosastolta herkulliset munkit, hillomunkki sellaisella kivalla höhhöllä oli namia!

Ihastuin täysillä yllä olevaan penkkiin, tuollainen pitäisi ehdottomasti olla tällaisen lehtihamstraajan kotona. En tosin tiedä miten sen liittäisin osaksi sisustusta, keittiöön kun kuitenkin ottaisin mieluiten ruokapöydän ihan perustuoleilla. Onneksi ollaan vasta suunnitteluasteella, joten voidaan vaihtaa mielipidettä uuden kodin suhteen vielä monta kertaa. :) Tästä kuitenkin on hyvä lähteä liikkeelle ja alkaa tutkailla eri vaihtoehtoja. Lopulta löydetään varmasti just sopiva paikka ensimmäiseksi omaksi kodiksi.

Cimex lectularius

Alkaa pikku hiljaa pinna todella olla katkeamispisteessä, mitä tulee meidän “ihanaan” ötökkäongelmaamme. Lude-esiintymä löytyi tosiaan jo joulukuun alussa ja asiasta informoitiin saman tien sekä huoltomiestä että isännöitsijää, mutta mitään ei ole vieläkään tapahtunut. Vuodenvaihteen jälkeen isännöitsijä käänsi yhtäkkiä kelkkansa ja totesi ongelman olevan yksin meidän: koska kukaan muu ei ole vastaavaa valittanut, muilla ongelmaa ei siis ole.

Mä en halua pysyä hiljaa tästä asiasta, mieluummin jaan kokemukseni – ehkä siitä saattaa olla apua jollekin. Valitettavasti osa ihmisistä (erityisesti iäkkäämpi väestö) mieltää lutikat jotenkin häpeälliseksi aiheeksi, joka kielii epäsiististä huushollista. Näinhän asia ei kuitenkaan ole, kuten aiemminkin totesin, vaan luteiden pesiytyminen asuntoon on enimmäkseen ehkä huonosta tuurista kiinni. Ei olisi mikään ongelma mennä rinkuttamaan naapurin ovikelloa ja kysyä suoraan onko ötököitä siellä, jos kysymykseen saisi todenmukaisen vastauksen. Olen yrittänyt miettiä keinoja, joilla ihmiset saisi ymmärtämään minkä tason ongelmasta oikeasti on kyse ja miten tärkeää kaikkien olisi olla rehellisiä asian suhteen.

Ollaan nyt oltu yhteydessä huoltomiehen ja isännöitsijän lisäksi taloyhtiön hallitukseen, kaupungin terveystarkastajaan sekä yhteen myrkytysfirmaan. Kaikki ovat sitä mieltä, että luteista tulisi päästä eroon, mutta ketään ei kiinnosta tehdä asian eteen mitään. Myrkytysfirman varmasti saisi hoitamaan ongelman sen omilla keinoilla, mutta valitettavasti meillä ei tässä kohtaa ole muutamaa satalappusta lyödä tiskiin vastineeksi kemiallisesta avusta. Ja mitä sitten jos örkit tulevatkin jostain toisesta asunnosta? Muutama kuukausi kalliin myrkytysrumban jälkeen luteet tulisivat todennäköisesti takaisin. Ymmärrän kyllä, että rahastahan tässä on kyse – niin kuin aina kaikessa on. Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei kukaan tahdo selvittää onko ylimääräisiä kämppiksiä muissakin asunnoissa – kai se vaan on helpompi syyttää meitä, kun olemme kerran asian tuoneet esiin.

Tällä hetkellä en toivo mitään muuta yhtä paljon kuin sitä, että joskus vielä pystyisi elämään normaalia elämää. Sitä, että kotona olisi lattialla olevan patjan sijasta kunnon sänky, jossa nukkua. Sitä, ettei heräilisi öisin ja kuvittelisi näkevänsä luteita kipittämässä seinillä. Sitä, että kotiin tuleminen ja kotona oleminen olisi ihanaa.

Arvon punanuttuinen partasuinen ukko

Mieleeni juolahti yhtäkkiä, että saatat ehkä edelleen pähkäillä mitä kiikuttaisit minulle joululahjaksi ensi torstaina. Annan nyt muutaman vinkin, joiden paljastuminen paketista olisi kerrassaan mukavaa, mutta toki voit tuoda myös jotakin oman mielesi mukaan. Olenhan ollut kuluneena vuonna suhteellisen kiltti ja uskoisin ainakin pari pakettia ansaitsevani näin tietyllä tavalla raskaan vuoden päätteeksi.

Suurin toiveeni on uusi työpöytä, mieluiten tuollainen ruskea muuhun sisustukseen sopiva yksilö. Tämän voit toki toimittaa osina, voimme sitten avomiehen kanssa askarrella sen joulunpyhinä kasaan. Kuluneena syksynä hajuvesikokoelmani on pienentynyt huomattavasti saatuani vanhoja tuoksuja loppuun, joten esimerkiksi Burberryn The Beat EdT ilahduttaisi minua kovasti. Vaatekaappiini olen suhteellisen tyytyväinen, mutta ainakin pari juttua olen huomannut sieltä puuttuvan: punainen neuletakki ja pitkähihainen ruutupaitis. Myös kenkieni kanssa pärjään, vaikkakaan en laittaisi pahakseni mikäli tahtoisit ilahduttaa minua nilkkureilla. Vagabondin Consuelat harmaana tai vetoketjuversio Missyista voisivat mahdollisesti täyttää kenkävalikoimassani olevan aukon. Extravinkkinä vielä eräs korutoive, Kalevalakorun Vellamo (mieluiten pronssisena). Olen etsiskellyt jotain vastaavaa, mutten toistaiseksi vielä löytänyt mitään yhtä hienoa.

*************

Viikko katosi töiden parissa, once again. Keskiviikkona tein mukavan 13 tunnin työpäivän, sen jälkeen oli kyllä kieltämättä aika vetämätön olo. Tulevista töistä ei ole tietoa sen enempää kuin että huomenna menen ainakin. Kummassakin työpaikassani näyttää siltä, ettei tammikuussa ole töitä juuri lainkaan – täytyy siis etsiä jotain muuta tai sitten vain lööbailla kuukausi. Nyt kuitenkin on pakko siirtyä makuuhuoneeseen etsimään unta, huomenna taas herätys piipittää tasan kello viisi.

(Kuvat: kengät, vaatteet, koru, tuoksu, pöytä.)

Death Cab For Cutie – Narrow Stairs [2008]

Ei ole kiire sanoo sanaakaan

Viime viikon torstaina tosiaan oltiin iltateellä tädin ja hänen miehensä luona, mummikin oli siellä. Pitäisi kuulemma pitää jotain tupaantuliaiskahvitteluja sukulaisille, jotta pääsisivät katsastamaan meidän uudehkon kodin. Ei muuten olla kaveritupareitakaan järjestetty vielä, ehkä sellaiset voisi sopivasti yhdistää pikkujouluihin, kun nyt muutenkin joulunalusaikaa eletään. Kun vain jaksaisi ruveta häseltämään…

Oli ihan pakko laittaa tuo ylläoleva kuva tänne, ihastuin niin kuvan tunnelmaan. Tuollainen teepannu olisi toivelistalla, pitäisiköhän kirjoittaa joulupukille kirje..? Pari muutakin juttua kelpaisi enemmän kuin mainiosti, mm. kunnollinen ja toimiva kännykkä, uusi hajuvesi (Givenchyn Ange ou Demon Le Secret olisi täydellinen!), keittiövaaka sekä voileipägrilli. Kulta tahtoisi Moccamasterin, saa nähdä putkahtaako sellainen jouluna paketista – toiveita on kyllä esitetty tietyille tahoille.

Viikonloppu hujahti jälleen nopeasti ohi, parin aamuvuoron seurauksena nukutti ihan kunnolla kumpanakin yönä. Eilen päivällä oltiin isänpäivälounaalla ja -kahvilla, kahta erilaista täytekakkuakin tuli mätettyä nassuun. Viime yönä en sitten nukkunutkaan yhtään, sillä sain vihdoin tehtyä kokonaisen yövuoron (ja kaksi tuntia tuplapalkalla, jee). Tulin tänä aamuna seitsemän maissa kotiin eikä ensin meinannut millään tulla uni silmään, mutta lopulta vaivuin muutamaksi tunniksi unten maille. Ensi yöksi menen taas töihin, nyt näyttäisi yleisesti hieman paremmalta tuo töiden määrä kuin aiemmin syksyllä.

Loppuun vielä pari kuvaa tädin kissasta Kuismasta, joka torstaina vietti iltaa meidän kanssa. Herra näytti välillä siltä, että läppäsee kohta tassulla kameran linssiä – ei tainnut kissa olla parhaalla mahdollisella kuvaustuulella. Uteliaisuus kuitenkin voitti hetkittäin ja nenä piti tunkea lähes kameraan kiinni.