Kategoria: Shoppailu
Torstai 11.03.2010 18:53
Eilisellä kauppareissulla Citymarkettiin ostoskoriin eksyi vähän jotain muutakin kuin ruokaa. Taatusti järkevin ostos sitten lopputalven lämmikkeiden – jotka muuten voinee piakkoin jo pakata muiden talviromppeiden kanssa varastoon odottamaan seuraavaa talvea, jei! Saanko esitellä uusimmat tulokkaat kenkäkaartiini, keväisten loskakelien pelastajat:

Kumisaappaat! Olen aina ollut perusnokialaisten kannattaja, kotikotona meillä onkin äipän kanssa yhteiskäytössä ihanat punaiset kontiot. Maalla olevat saappaat eivät kuitenkaan auta mua yhtään täällä kaupungissa enkä viitsi niiden käyttöä äitimuorilta evätä, joten päädyin hankkimaan toiset saappaat kaupunkiolosuhteisiin. No okei, myönnän – en kotikotona käydessäni ole koskaan muistanut kumppareitten nappaamista mukaan… Todellisuus iski vasten kasvoja viime viikolla, kun liukastelin ainoilla vettäpitävillä saapikkaillani (korollisilla, kuinkas muutenkaan) kilometrin matkan Puutorille ja takaisin. Sen matkan taisin kirota kaikkea mahdollista hiljaa pääni sisällä, mutta viimeistään Stellan postaus samalta päivältä avasi silmäni kumisaappaiden tarpeen suhteen.
Eilen sitten Cittarissa vilkaisin huvikseni lenkkarivalikoiman (sellaisetkin tarvitsisi hankkia uudet) jälkeen myös kumpparivalikoiman ja kriteerit täyttävät popot osuivat heti silmään. Kirkas väri, check. Kontioita matalammat, check. Joku kiva yksityiskohta, check. Edullinen hinta, check. Lyhyen testailun jälkeen kirkkaansiniset Tretornit lähtivät mukaan ja kassalla lunastin ne itselleni kahtakymmentä euroa vastaan. Nyt saa mun puolesta tulla ihan minkälaiset loskakelit vaan, ei haittaa!

Parin tunnin päästä voinkin alkaa harkita nukkumaanmenoa, mikä tuskin on kovin vaikeaa kun on herännyt neljältä aamulla. Huomenna vielä aamuvuoro Salossa, sitten 8 h vapaata ja yöksi taas töihin. Sen jälkeen voinkin hyvillä mielin aloittaa viikonlopun vieton, liikunnallinen viikonloppu pitkästä aikaa tulossa.
+ huippu arvonta menossa Marin tontilla, älkää vaan muistako osallistua jotta mulla ois paremmat tsäänssit voittaa. ;)
U2 – No Line On The Horizon [2009]
Maanantai 08.03.2010 22:44
Käytiin tänään kullan kanssa tsekkaamassa Turun tämän hetken ehdottomasti kuumin puheenaihe eli Myllysilta. Ihmettelijöitä riitti maanantaiaamupäivänäkin, joskaan se ei ollut mitään verrattuna eiliseen. Ajettiin meinaan eilen kotikotoa tullessa Martinsillan yli pariin asuntonäyttöön ja todettiin, että kaunis kevätpäivä oli saanut hurjasti ihmisiä suuntaamaan sunnuntaikävelynsä Aurajoen rannalle. Vähän harmittaa ettei itsekin tullut eilen mentyä, tänään kun oli harmaata ja tuulista.

Kuvia piti tietysti räpsiä, olipa oikein kunnon zoomikin kamerassa kiinni. Kauempaa silta ei mun mielestä näyttänyt mitenkään ihmeelliseltä, mutta läheltä näki selvästi miten keskiosa on notkahtanut. Surullista sinänsä. Olen kyllä niin onnellinen, ettei mulla ole mitään tarvetta ajaa autolla missään niillä main aamu- tai iltapäivänkään ruuhkissa!
Viima oli tosiaan kylmä, mutta onneksi olin turvautunut lopputalven luottolämmittäjiini. Musta tupsupipo löytyi Myllyn Top Sportista, hintaa alennuksen jälkeen muistaakseni seitsemisen euroa. Samalla kertaa ostettiin kultsillekin pari pipoa sekä yksi kevätlakki, kun maksoivat ihan naurettavan vähän alennusten jälkeen. Kevyempää lätsää ajattelin itsekin joskus lainata… Talven yksi parhaimmista ostoksista oli ehdottomasti Selected Femmen jättimäinen villakaulaliina, jonka ostin 12 eurolla Skanssin liikkeen alesta. Alkuperäinen hinta oli 49,90e eli todella edullisesti lähti.

Tupsupipo, rakkautta. Muhkea villahuivi, rakkautta potenssiin kymmenen! Tuntuu muuten tosi höntiltä liikkua ulkosalla aurinkolasit silmillä, kun aurinko on piilossa jossain kaukana pilvien takana. Parempi kuitenkin noudattaa lääkärin ohjeita silmien suojaamisen suhteen, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Huomenna muuten onkin viimeinen kontrollikäynti silmäoperaation jälkeen, saa nähdä millaista palautetta tulee. Pääasiassa silmät ovat kyllä tuntuneet hyvältä, kuivilta nyt tietysti mutta se oli odotettavissa. Himpun verran huonompi näkö vaikuttaisi vasemmassa silmässä olevan, huomenna selviää onko silmä kuitenkin ihan normaalisti parantunut.
Tiistai 02.03.2010 19:59
Jes, eilen sen vihdoin sain – nimittäin eBaysta ostamani Essien kynsilakan! Mint candy apple on ehkä herkullisin väri ikinä, tekisi melkein mieli puraista sormenpäistä kun mintunvihreä väri kynsissä näyttää niin namilta.

Huusin jenkkiläiseltä myyjältä helmikuun alkupuolella yhteensä kolme Essien lakkaa muutamaa senttiä vajaan 18 euron hintaan, tämä postikuluineen siis. Pikkupaketti tuli perille viikossa, mutta kirjekuoreen kurkkaaminen tuottikin yllätyksen: Mint candy apple puuttui kokonaan! Kuoressa oli ainoastaan kaksi lakkaa, vaikka olin tilannut ja maksanut kolme. Ei muuta kuin viestiä myyjälle, joka laittoi mukisematta puuttuvan putelin tulemaan saman tien. Helpotuksen huokaus.

Tänään postiluukusta kolahtanut Deko sointui täydellisesti uusiin kynsiin!
Ensimmäisen paketin sisältöä en katsonut tarpeelliseksi kuvata, kun ei siinä ollut mitään jänniä värilakkoja mukana. Itselleni hankin Fill the gap! -aluslakan vanhan Mavalan version korvaajaksi (viimeiset rippeet jämähtivät pullon pohjalle…) ja toinen puteli oli kaikkialla hehkutettu Matte about you, joka ei kuitenkaan ollut mulle vaan siskolle. Essien aluslakka on muutaman käyttökerran jälkeen tuntunut paremmalta kuin edellinen Super Base, levittyy paremmin ja tekee kynsille suht matan pohjan.
Nämä olivat ensimmäiset Essiet kynsilakkakokoelmassani, harvoin tulee hankittua mitään muutamaa euroa kalliimpaa kynsilakkaa. Viime vuonna joulun alla hankin ensimmäisen OPIn kynsilakan, 6e hinta eBayssa (postikuluineen) oli oikein mukava verrattuna esim. Sokoksen 15,50 euroon. Essien hintasoksi löysin pikaetsinnällä Suomessa n. 15e, joten esim. minttulakan (halvin tilauksen lakoista) hinta n. 5,30e ei todellakaan ole paha.

Loppuun pieni vertailu, jossa mukana kuvan kynsilakat eli OPIn turkoosi Teal the Cows Come Home ja Essien nami Mint candy apple. OPIn isompi suti on ehdottomasti parempi, jotenkin Essien kapoisella sudilla lakkaa ei saa kunnolla levitettyä. Essien peittävyys on ihan mahtava jo yhdellä lakkakerroksella, kun taas OPIa tarvitaan kaksi kerrosta ennen kuin sävystä tulee hyvä. Kestävyydestä en vielä osaa sanoa mitään Essien osalta, mutta OPI on pysynyt kynsissä paremmin kuin halpislakat yleensä. Jos jomman kumman kynsilakkaa hankkisin lisää, valintani olisi todennäköisesti OPI – sen verran paljon sivellintuntuma vaikuttaa. Seuraavaksi ehkä jotain oranssihtavaa Stellan inspiroimana?
Bat For Lashes – Two Suns [2009]
Torstai 25.02.2010 23:40
No niin, nyt vihdoin niitä viime viikon ostoksia! Aloitetaan Tampereen reissun hankinnoista. Olen syksystä asti pohtinut panostamista kunnon kuulokkeisiin, erityisesti tietokoneella (joko kotona tai sitten kotikotona läppärillä) käytettäväksi. Kullalle hommattiin mikrofonilla varustetut kuulokkeet syksyllä heti muuton jälkeen, ne ovatkin olleet ahkerassa käytössä kultsin pelatessa ja katsellessa videoita koneelta. Mulle hankinnalla ei ollut niin tulipalokiire ja ehdinkin useamman kuukauden arpoa minkä merkkiset kuulokkeet saisivat kodin meiltä. Tässä kuussa Stockan kanta-asiakkaat saivat etusetelit, joista toisella sai yli 50e ostoksesta 10e pois, ja ostopäätökseni oli sillä selvä.
Valintani tein siis WeSCin ja Skullcandyn välillä. Jälkimmäisen merkin nappikuulokkeethan sain vuosi takaperin joululahjaksi ja niistä olen kyllä tykännyt. Nettitutkailut kuitenkin saivat mut kääntymään WeSCin puoleen, kyseisiä Oboe-kuulokkeita on vilahdellut kiitettävästi ainakin ruotsalaisissa blogeissa ja kovasti ovat olleet kommentit positiivisia. Kuponki kourassa tein sitten visiitin One Wayhin täällä Turussa, mutta jouduin pettymään – vielä kuukausi sitten seinällä olleet kuulokkeet olivat kaikki loppuneet! Onneksi reissu Tampereelle tuli sopivaan väliin ja pääsin käymään siellä One Wayssa, jossa kuulokkeita oli useammassakin värissä. Vaikka olin alusta asti himoinnut punaisia, Tampereella kirkkaankeltaiset melkein veivät voiton herkullisen keväisellä värityksellään.

Kaikesta huolimatta mukaani lähtivät punaiset Oboet alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mätsäävät ainakin kännykkään hyvin. :) Jonkun verran olen kuulokkeet korvilla istunut koneella ja tuntuvat kaikin puolin oikein onnistuneelta hankinnalta. Toinen Tampereelta kotiuttamani asia näkyy kuvassa kuulokkeiden taustana: tekonahkahousut 12 eurolla (norm. 39,90e) Lindexiltä. Muutama postaus sitten mainitsemani JC:n semitekonahkaleggarit saivat siis jäädä multa hankkimatta, Lindexin pökät veivät voiton. Housut (tai ehkä ne ovat tosi paksut leggingsit?) ovat kiiltävät ja niissä menee koristesaumat hauskasti keskellä lahkeita, me likes. Pääsivät jalkaankin (hyvin toimivat myös sukkikset alla lämmittämässä) heti reissua seuraavana päivänä keikalle, jossa keräsivät saman tien ensimmäisen kehunsa.

Seuraavaksi sitten Sonia Rykielin ja H&M:n yhteistyömallistoon. Kokeilin tosiaan yhtä sun toista vaatekappaletta, vaikka mitään eri varsinaisesti ollut tarkoitus viedä kotiin asti. Neuleshortsit päätyivät mukanani sovituskoppiin hetken mielijohteesta, mutta tykästyin niihin aika lujaa ja kullan kommentit sinetöivät ostopäätöksen. Nyt ei enää palele peppu kylmälläkään kelillä, sen verran paksua ja lämmintä materiaalia ovat nuo!
Toinen haaleanpunaiseen paperikassiin tiensä löytänyt vaatekappale oli raidallinen neule venepääntiellä. Heti vedettyäni paidan päälleni rakastuin täydellisen pehmoiseen materiaaliin – yllätyksekseni lappu paljasti neuleen olevan 100% villaa. Ensimmäistä kertaa törmäsin villatuotteeseen, joka ei kutittanut edes pienesti paljaalla iholla. Hyvin usein asia on toisin, mm. tänä talvena hankkimani jättimäinen villakaulahuivi vähän tuppaa kutittamaan paksuudestaan ja superlämpimyydestään huolimatta.

Arvoin hetken kokojen XS ja S välillä, lopulta otin mukaani isomman koon jotta sitä voi pitää leggingsien kanssa. Olen useasta blogista lukenut, että kyseinen neule olisi todella lyhyt, mutta omasta mielestäni S oli ihan tarpeeksi pitkä leggarikäyttöön eikä mulla tietääkseni ole mitenkään superlyhyt selkä tai mitään… Tiedä sitten olisivatko näin kommentoineet vain tahtoneet helman olevan reilusti pidempi. Mun paita yltää takapuolen alle ja katson sen riittäväksi, kuten tunikoiden kanssa yleensäkin. Ohuiden sukkahousujen kanssa en ehkä pelkästään tuota käyttäisi.
Stam1na – Viimeinen Atlantis [2010]
Keskiviikko 24.02.2010 23:56
Jokohan mä huomenna saisin aikaiseksi kertoa Sonia Rykiel pour H&M -ostoksistani? Niin ja Tampereen hankinnatkin ovat edelleen paljastamatta. Kuvamateriaalihan tässä mättää, muuten olisin taatusti postannut jo. Nappasin kyllä kuvia viime viikonloppuna jo, mutta jotenkin olivat ihan blääh nyt kun uudemman kerran katsoin. Jospa huomenna paistaisi aurinko ja tulisi vähän valoa tähänkin kämppään niin saisin otettua uudet ja toivottavasti paremmat kuvat. Tässä postauksessa on tyydyttävä upeisiin kännykkäotoksiin.

Tuollaisia sovitin ja vähän kyllä muutakin. Musta yksiolkaiminen neulemekko oli ihana muttei niin ihana, että olisin sen ehdottomasti tahtonut. Raidallinen neuletunika oli jätti-iso, koko XS näytti mun päällä lähinnä siltä kuin olisin teltassa. Löysä sellaisen kuuluukin toki olla, mutta ei mun mielestä ihan niin löysä kuitenkaan. Pituuskin taisi olla helposti polviin saakka.
Kulta oli maailman paras ja lähti lauantaiaamulla mun mukaan kaupungille, ehdotti asiaa itse jopa. Rykielin neuleiden keskellä oltiin joskus lähempänä puoli kymmentä, meidän lisäksi paikalla oli muutama ihminen – enimmäkseen keski-ikäisiä naisia, mikä kultaa ihmetytti kovasti että olenko mä nyt innostunut jostain keski-ikäisten vaatteista. :) Turussa ei koko naisten mallistoa ollut, mutta en jäänyt mitään sen kummemmin kaipaamaan. Kokoja oli hyvin ja ostamieni artikkeleiden kohdalla kokeilinkin paria eri kokoa. Aika väljiä malleja vaikuttivat useimmat olevan, kun mullekin taisi kaikista XS olla sopivin ja yleensä kuitenkin valitsen kooksi S tai M.

Mun saatua omat Rykielini mentiin aamupäiväkahville Cafe Braheen, joka oli uudistanut muffinssivalikoimaansa valkosuklaavadelmalla. Sitä oli ehdottomasti maistettava ja oi, namia oli! Brahen muffinssit on ihanan jättimäisiä ja juuri sopivia jaettavaksi kahdestaan, mitä kaikki eivät tunnu tajuavan kun pöytiin näkee niin usein jätetyn puoliksi närpittyjä muffinsseja.