Viikko pääasiassa pakkiruualla

51koodia - Mustat sydämet [2008]

Tämä viikko oli ehdomasti raskain tähän mennessä, tosin se oli odotettavissakin viikko-ohjelmassa olleen “rasitus: erittäin raskas” perusteella. Maanantai vielä meni suht iisisti, mutta tiistaina alkoi härdelli. Herätys oli viideltä ja aamupalan jälkeen hypättiin taisteluvarustus niskassa pasien kyytiin. Aamupäivä oltiin ampumaradalla, mun kohdalla kyseisestä ATT-ammunnasta saatava kuntoisuusloma jäi yhden osuman päähän (sain 10 tauluun ja lomapäivä olisi irronnut 11 osumalla). Iltapäivällä päästiin ampumaan ensimmäistä kertaa maastossa kovilla, kun oltiin hyökkäysradalla: radalla edettiin taistelijapareittain ja ammuttiin maasta nousevia vihollista kuvaavia tauluja.

Illalla siirryttiin yöpymispaikalle ja kasattiin teltta, minkä jälkeen iltamyöhällä oli vielä rastikoulutusta mm. kertasingosta sekä käsikranaatista. Kieltämättä tuntui vähän höntiltä paiskoa harjoituskäkrejä pilkkopimeässä, kun sen etsimiseen meni sitten aina useampi minuutti… Nukkumaan päästiin vasta joskus yhden jälkeen yöllä, koska meidän joukkueella alkoi kouluttajan haastattelut vasta puolenyön jälkeen. Itse en raadin edessä seisonut muutamaa minuuttia kauempaa: p-kauden jälkeen suuntana AUK.

Keskiviikko oli tietyltä osin aika leppoisa päivä. Aamu alkoi käsikranaateilla, heitettiin ns. kunnollisia (ts. räjähtäviä) harjoituskranaatteja seisomapoterosta. Käkrit on mulle selkeästi hankalimpia, sillä a) en saa heitettyä sellaista tarpeeksi kauas ja b) en pääse taisteluvyön kanssa poterosta 2 sekunnissa ylös (jos siis kranaatti sattuisi putoamaan poteron pohjalle ja räjähtämään siellä). B-kohdasta johtuen en saanut radalle edes mennä tst-vyön kanssa, paremmin kyllä heittäminenkin sujui ilman. Käsikranaateista siirryttiin sinkoradalle, jossa päästiin ampumaan kevyellä kertasingolla (harjoitus- sellainen). Ei se varmasti ole mitään verrattuna kunnon KESiin, mutta todenmukaisempi kuitenkin kuin panoksettomat muovisingot, joilla me pääasiassa harjoitellaan.

Viimeisenä oli vuorossa puolustusrata, jossa ammuttiin seisomapoterosta hyökkäävää vihollista - niitä esiin putkahtelevia tauluja jälleen. Radat oli suoritettu joskus iltapäivällä, minkä jälkeen löysäiltiin metsän siimeksessä useampi tunti. Illalla oli runsaan puolen tunnin esitys taistelukentän valoista ja äänistä, oli mielenkiintoista nähdä mm. konekiväärillä ampuminen hämärässä.

Puoliltaöin heitettiin reput pasien kyytiin ja lähdettiin marssille taisteluvarustuksessa, ilman kypärää tosin. “Kevyt” 22 km marssi kesti läpi yön, takaisin kasarmilla oltiin kahdeksan maissa aamulla. Ensimmäiset tunnit olivat tuskaisia, sitten helpotti ja viimeinen tunti oli taas aika tappavaa. Marssi alkoi muutaman kilometrin suo-osuudella, jonka aikana hypittiin varmaan 15 enemmän tai vähemmän leveän ojan yli. Väsymyksen ja pimeyden yhteisvaikutuksesta silmiä särki ja näin koko ajan harhoja, mikä onneksi helpotti tupakaverin tarjoaman kofeiinitabletin avulla. Aamun sarastaessa oli oikeastaan todella hyvä fiilis ja lihaskivuista huolimatta en olisi halunnut jättää tuota yötä kokematta.

Jotenkin sitä kuvitteli, että kassulla saisi kiskottua unta palloon - turha toivo. Ehdin koisia pari-kolme tuntia, kunnes tuli minuutit ruokailuun ja ruokailun jälkeen oli taas ohjelmaa. Osa jäi huoltamaan telttavarustusta, kun osa (allekirjoittanut mukaan lukien) siirtyi johtajatehtävärasteille. Iltapäivä hujahti erilaisten johtamiseen liittyvien tehtävien parissa, pääosa ajasta tietysti oli odottelua.

Perjantaina lähdettiin jälleen maastoon, tällä kertaa muutaman kilometrin päähän ja kannossa oli kenttävarustus (n. 40 kg). Marssista kipeytyneet lihakset huusivat hoosiannaa saman tien ja silmissä näkyi välillä tähtiä, mutta jotenkin onnistuin selviytymään perille. Iltapäivällä kaivettiin jokainen oma seisomapotero, sillä “vihollinen” oli hyökkäämässä seuraavana yönä leiriin. Ensimmäinen hälytys tuli jo puolenyön pintaan, jolloin ei oltu ehditty vielä edes nukkumaan - ei paha. Se olikin ainoa kunnon hyökkäys, sillä yön tunteina olleet pari hälytystä olivat aiheettomia ja siis lyhyitä. Mulle osui poterovartio kello 02-03, joten aamuyöstä ehdin jopa nukkua pari tuntia, kun ei hälytyksiäkään tullut. Lauantaiaamupäivällä tuli toinen oikea hyökkäys, mikä oli huomattavasti helpompaa päivänvalossa.

Lomille päästiin eilen viideltä, Turusta jatkoin suoraan kotikotiin saunomaan. Sauna auttoi lihaskipuihin, mistä oli hyvä jatkaa takaisin Turkuun ja baanalle. Olin liikenteessä siskon, siskon poikaystävän ja tämän veljen A:n kanssa, oltiin Gigglingissä pilkkuun asti ja kotiin päin mennessä törmättiin Destheaan kävelykadulla. Olin muuten saanut tytöltä oikealla näkyvän tunnustushässäkän, tack så mycket! Itse olen nyt sen verran tylsä, etten jakele korttia enää eteenpäin. Tuskin haittaa ketään. :)

Tarkoitus oli mennä vielä hakemaan ruokaa jostain, mutta normaaliin aamuyön tuntien tyyliin kaikki ruokapaikan jonot olivat armottoman pitkiä. Mentiin koko lössi A:n kämpille (se asuu kämppiksensä kanssa n. 100 m mun luota), jossa mä onnistuin simahtamaan sohvalle. Heräsin siitä puoli seitsemän pintaan, siskon poikaystävä koisi myös lähistöllä ja sisko sekä A löytyivät keittiön pöydän äärestä pälisemästä. Selvisin lopulta seitsemän jälkeen kotiin, muutaman tunnin nukuin omassa sängyssäni - miten olenkaan kaivannut sitä! Lopun sunnuntaista olen ottanut iisisti, käväisin tädin luona kylässä ja A:n luonakin pyörähdin pikaisesti. Säkylään suuntaan vasta huomenna, sillä uusi viikko alkaa HL-päivällä.