Linnun lailla lentäen
Röyksopp - Röyksopp’s Night Out [2006]
Lisää palloilukuvia, jei! Kerrotaanpa tähän alkuun lähtökohdat, eli miten mä päädyin taivaalle lentelemään. Kaikki lähti siitä, kun äidin vanhemmilla oli viime kesänä 50-vuotishääpäivä ja lapset (äiti + 4 muuta sisarusta) keksivät antaa lahjaksi kuumailmapallolennon. Korissa oli lentäjän ja kartanlukijan lisäksi tilaa 10 hengelle, ihan hyvänkokoinen lössi siis. Alun perin mun piti vain kuvata maanpinnalla, mutta erinäisten tapahtumien seurauksena sukulaiset antoivat mulle paikan lennolla valmistujaislahjaksi. Ennen eilistä lentoa oltiin yritetty ilmaan jo 4 tai 5 kertaa, mutta aina se oli peruuntunut sääolosuhteiden takia.

Tällä kertaa oli eväätkin mukana. Huomaa pallon varjo maisemassa!

Maailma näytti kovin erilaiselta ylhäältä katsottuna.

Tänään heräsin jo yhdeksältä, kun piti siirtää auto pois maksulliselta parkkipaikalta. Aamupäivällä kävin kaupoissa, UFFin euron päiviltä tarttui mukaan pari juttua, jotka esittelen ehkä myöhemmin. Lisäksi piipahdin kirjaston taideosastolla lainaamassa läjän kirjoja (mm. Reijo Mäkeä), kun se oli tänään viimeistä päivää auki ennen muuttoa. Seuraavaksi suuntaan kotikotiin, porukat lähtevät illalla reissuun ja ollaan tämä viikonloppu talonvahtina siskon ja sen kavereiden kanssa.


6 kommenttia
ai se oli tänään viimeistä päivää auki! sano nyt vielä että niillä kirjoilla on taas koko kesä laina-aikaa?! voi video, muakin vois hiukan luetututtaa.
ei oo koko viikkoon tullut muuten soiteltua, mulla leikattiin se hammas maanantaina niin ei oo tullu mentyä Elixiaankaan. ehkä ens viikolla pitää taas ryhdistäytyä..? hienoa oli varmasti pallon kyydissä, kuvat on ainakin hienoja! :)
Lento on varmaan ollut hieno kokemus. Kuvat näyttävät ainakin sen verran mukavilta. :) Ei tuollaiselle reissulle varmasti montaa kertaa elämässään pääse.
Sansu, ei niillä valitettavasti oo kuin se normi kuukaus laina-aikaa ku niitä voi palauttaa sit ihan mihkä kirjastoon vaan. Onhan sitä tietty kaikki sivukirjastot missä voi kesällä käydä ja Myniksessäki toimii nykyää sama kirjastokortti! :D
Jaa sul on hammasjuttuja ollu, ei siin tosiaa varmaa kauheest Elixiat innosta. :P Mä meinasin huome mennä pumppiin (ostin vihdoin salihanskat ja pakko päästä testaamaa), voisinki soittaa/tekstata sulle asiasta…
Tiia, olihan se tosiaan ainutlaatuinen kokemus! Kovasti toivon, että ehtisin vielä toisenkin kerran elämässäni taivaalle pallon korissa. :)
No pääsithän vihdoin! Mahtoi olla hauskaa, ketä teit oli mukana? Ostin uudet verhot ja hain vihdoin niit mutsin tauluja siskoilta… Oon vielki iha broke vaik lomakorvaukset tuliki tuplana, mut juups nyt kirjotteleen työhakemuksii (taas).
vautsi! pääsispä itekin!
Anonymous, pääsin juu - vaikka eihän mun alun perin ees pitänyt lentää. :) Mukana oli porukat, äitin sisarukset ja mummi + sen sisko. Pitiki kysellä joko sulta liikenis se rahna, mut ei taida sit viel. En osaa kyl kuvitella niit tauluja sulle, tai no riippuu tietty minkälaisii otit ja mihkä niit laitat. :D Toivottavasti tärppää töitten kanssa!
Titta, ehkä sullekin joskus tarjoutuu tilaisuus. :)
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>